Arvostusta

On se niin ihanaa kun tuo aurinko paistaa. Tuossa yläpuolella ei ole aamiaslettu, vaan se aurinko. kadut ovat kuivia ja saa käyttää kevätkenkiä. Mieliala siinä pakostikin nousee.

Nyt kuitenkin ihan toisiin ajatuksiin.

Olen törmännyt asiaan josta en pidä. Tuon se nyt esille, sllä olenko väärässä vai en, hyvä kysymys.

Olen useasti törmännyt kadulla, metrossa ja kaupassa tähän ilmiöön.

Tätä tekevät tummaihoiset miehet, mutta luulen sen johtuvan vain siitä, että he ovat avoimempia, kuin suomalaiset.

Minulta tullaan turhan usein kyselemään huonolla englannilla puhelinnumeroa ja nimeä yms.

En ole pukeutunut provosoivasti, en tuijottele turhaan silmiin, harvoin on mitään sen ihmeellisempää meikkiä.

Ja kun asia on niin, että minä en siitä pidä. Vaikka sen tekisikin suomalaiset miehet, en tykkää.

Se on mielestäni halpaa ja ala-arvoista.

Nyt joku siellä miettii, ole vain iloinen, että sinulle tullaan noin puhumaan. En ole.

Jos haluan jakaa numeroani ja saada huomiota ulkonäköni takia, menen istumaan baariin, avonaisessa kaula-aukossa, silloin kun minä haluan.

Enkä sitäpaitsi yhä vieläkään pidä itseäni tavoittelemsen arvoisena, ainakaan ulkonäön perusteella.

En siis tykkää. Se tuntuu halvalta, sama jotenkin kun tulisivat kysymään hintaa.

Vai johtuuko kaikki siitä, että minussa asuukin pieni rasisti?

En siedä miehiä, joiden vaimot kulkevat hunnutettuina, minkä maalaisia tahansa. Enkä yleensäkään miehiä, jotka alistavat naisia ( ellei se ole yhteinen sopimus ;).

Vai onko se vain puhdasta itsensä arvostamista.

Mielipiteitä tai kokemuksia?

Toinen asia on myös arvostus. Katselin tässä eräänä iltana taas jotein gaalaa, missä jaettiin palkintoja muusiikkialan ihmisille.

Näyttelijät, musiikki-ihmiset, urheilijat...

Palkintogaaloja riittää.

Se on hyvä. On hienoa, että ihminen palkitaan osaamisestaan.

Mutta minä jään kaipaamaan isoa palkintogaalaa, jossa palkitaan meitä huonosti palkattuja sosiaali- ja terveysalan työntekijöitä.

Tai yleensäkin ihan tavallisia duunareita.

Anteeksi nyt, mutta meitä, jotka pitävät homman pyörimässä.

Kirjoitan nyt jotain ,josta joku saattaa vetää herneen nessuun, mutta kirjoitanpa nyt kuitenkin.

Jos kaikki esim. näyttelijät, urheilijat ja laulajat menisivät lakkoon, pyörisikö homma silti?

Pyörisi.

Jos lähihoitajat, perushoitajat, palomiehet, sairaankuljettajat, poliisit, siivojat tai vaikkapa roskakuskit menisivät lakkoon, pyörisikö homma silti?

Ei muuten pyörisi.

Siis arvostusta niillekin, jotka pitävät homma pyörimässä ja luovat muille mahdollisuuksia toteuttaa itseään.

Mutta pakko myöntää, että arvostusta saavat minulta ne jotka luovat, itsensä likoon pistäen ja vielä pystyvät elämään sillä.

Taiteilijat. Minä en lue taitelijaksi kovin montaa ihmistä. Esimerkkejä, ketkä saavat itseään mielestäni taiteilijaksi kutsua.

-Kirjailijat

-Muusikot, jotka tekevät itse oman musiikkinsa. ja jotka nousevat pinnalle yrityksen kautta, ei idolsin, yms.

-Taidemaalarit

-Käsillä tekijät yleensäkin.

Arvostusta niille, jotka turhan usein unohdetaan. Pinnallisuutta ja hömppää arvostetaan niin korkealla.

Pinnallisuus ja hömppä on niin turhaa, ja kun sitä varsinkin arvostetaan niin mielettömästi.

Kovin vääristynyt tämä kuva jotenkin on.