Takana on henkisesti erittäin raskas viikko.
Mutta tänään vietän kerrankin rauhallista lauantaita. Henkisesti ja fyysisesti. Välillä nämä rauhalliset hetket iskee kuin salama, mutta silloin pitää vain muistaa ja yrittää nauttia.
Jos ei ole käynyt syvällä pimeissä luolissa, ei välttämättä osaa kuvitellakaan, miltä tuntuu kun jostain eksyy auringonsäde elämään.
Ilman mitään erikoista syytä on rauha maassa. On helpompi hengittää edes hetken.
Ihan vaihteen vuoksi listaan pari hyvää asiaa elämässäni. ( jätän pois olennaiset)
-Minusta tulee loppukesästä kummi. Tätä raskautta olen seurannut alusta alkaen ja kivistä tietä ennen sitä. Olen tavattoman onnellinen tulevasta vauvasta. Kiertelen vauvakaupoissa ja vauvaosastoilla. Minulla on vauvakuume ( kunhan se ei ole oma).
-Pidän kovasti uudesta tukastani.
-Kukka alkaa hiljalleen olla oma itsensä, paitsi ruoka ei maistu samaa tahtia kuin ennen. Kalle on koko ajan ollut seuranani, seurannut ja pitänyt meistä huolta.
-Olen niin onnellinen kuntoutustuesta, jonka kela myönsi. Kaksi käyntiä terapiassa, viikossa, antaa toivoa.
-Pidän edelleen ambulansseista.
-On olemassa ihmisiä, joiden ajattelu ja olemassaolo antaa minulle voimaa ja iloa, lapsia ja aikuisia.
4 kommenttia:
Moi, ihanaa että Kukka on toipumassa. Olen iloinen sinusta ja mukavista asioistasi.Kannattelua..:)
Ihanaa, etta saat nauttia auringkoisesta hetkesta ! Ja sitten olen kanssa niin helpottunut ja iloinen Kukkasi toipumisesta ! :))))
Paljon rakkautta ja halauksia luoksesi tai oikeastaan siis teidan kaikkien luokse.
Hieno lukea että olet selvästi paljon positiivisemmalla mielellä. :-) Ja oli kyllä hieno lista, se ambulanssihomma vaan vähän ihmetyttää... ;-)
kiitos Taikaviitta ja hurjahelmi!
ja Stende. ambulanssi vain on niin pop!
Lähetä kommentti