torstaina, syyskuuta 03, 2009

kaiken menettänyt

Ai niin onhan minulla työ.
Mutta sekin on vain sijaisuus, loppuu joulukuussa. Sitten on olemassa se virka, siinä päiväkodissa, jonne en halua palata.

On minulla kissat, mutta nekin on jo vanhoja. Kaikki täällä käyvät päivittelevät sitä ja kuinka laiha Kukka on, tiedän kohta nekin kuolevat.

Kylmä totuus, lompakossani on tällä hetkellä 5e rahaa, sillä pitäisi selvitä vielä kaksi viikkoa. Mission impossible.
Sitten joku vielä kysyy, että mihin sä rahat tuhlaat? no vuokraan, lääkkeisiin ja terapiaan (joihin muuten menee yli 200e kuussa) laskuihin, tässä kuussa kaikki laskut sattui tulemaan samaan aikaan, sähkö, vakuutus, tv-lupa, puhelin, netti ja olinhan minä ääliö ja ostin uuden telkkarin, sitäkin on maksettava. Ja sitä visa-laskua on lyhennettävä, jota on tullut käytettyä että on voinut elää.

Sitten ne ihmiset. vanhempiini en pahemmin ole yhteydessä, äitiin aina välillä. Isä ei halua olla kanssani tekemisissä. Siskoja minulla on rakkaita, mutta heillä on niin eri elämäntilanne. Olen iloinen heidän puolestaan, he onnistuivat.
Heitä joku rakastaa ja haluaa koskea.
En halua häiritä heitä suotta. Heillä on omia tärkeitä juttuja.

On minulla tuttuja ja ystäviä, mutta heillä on oma elämä, enkä koe, että minulla on oikeutta olla se valittava bitch, joka pilaa heidän elämää.

Kerran pyysin apua eräältä tärkeältä ihmiseltä, vastaukseksi sain puhelinsoiton, jossa minua haukuttiin valehtelijaksi ja petturiksi. Ei ole sen jälkeen huvittanut pyytää apua.

Olen rakastunut pari kertaa ja tullut hylätyksi, koska kaikki mihin kosken hajoaa. Olen haka tuhoamaan ihmisiä, yleensä ihan vahingossa.

Miksi minä elän? ketä varten teen asioita?
On enää vaikea uskoa, että kyllä tämä menee ohi, ehkä hetkeksi, mutta aina se tulee takaisin.

Olen jo kaiken avun piirissä, mutta olenko niin toivoton tapaus, että ei se auta.

Mitä varten minä elän ja olen olemassa?

Tältä minusta tuntuu, ei tarvitse kommentoida, jos on asiasta jotenkin erimieltä.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miks sä et halua sinne päiväkotiin missä sulla on virka?

Anonyymi kirjoitti...

Sinä olet tärkeä. Olet ainutlaatuinen.
Aivan varmasti moni ihminen tarvitsee sinua- ja ihanat kissasi.
Minä en tunne sinua, mutta nuo tunteesi osaan edes vähän kuvitella.
Olen itsekin ollut pahasti masentunut.
Silloin kun paha vaihe on päällä, tuntuu ettei merkitse mitään kellekään, ei edes omalle perheelleen. Vaikkei se olisi totta.
Masennus on kamala sairaus, sekin voi tappaa kuten syöpä. Masennus on sielun syöpä.
Voimia sinulle rakas Homssu, toivon että sinäkin paranet.
-Saija-

Anonyymi kirjoitti...

Kommentoin kuitenkin!

Et sinä ole toivoton tapaus. Joskus tuntuu, ettei tiedä miksi on olemassa, mutta ei se tarkoita sitä, etteikö syitä olisi. Minä uskon, että kaikilla meillä on täällä oma tarkoituksensa ja tehtävänsä. Jos se ei juuri tällä hetkellä ole selvillä, niin vähän ajan päästä.

Itselläni oli joskus samansuuntaisia ajatuksia, ja minuun kolahti lausahdus, "ei ole hyvä olla, ellei kukaan odota sinua". Mielestäni siinä on kiteytetty aika paljon olemisen tarkoitusta, tosin hieman sosiaalisesti suunnattuna. Kaikkihan eivät tarvitse ketään. Niin ainakin väittävät.

Sinua odottavat lapset töissä, oli se sitten sijaisuus, tai vakipaikka. Tai ihan uusi paikka! Lasten kanssa tehtävä työ on erittäin tärkeätä ja arvokasta työtä.

Kukka ja Kalle odottavat sinua kotona. Ilman sinua he eivät pärjäisi!! Eivätkä he vielä mihinkään kuole. Kissathan elävät aika vanhoiksi.

Sinua odottavat myös siskosi, ystäväsi, pieni kummilapsesi jne jne.

Minäkin odotan sinua. Käyn lukemassa kirjoituksiasi, ja olet ajatuksissani useammin kuin uskotkaan! Vaikkei olla vähään aikaan nähtykään.

Et ole toivoton tapaus. Tulee parempia aikoja. Paljon voimia,

Teppuli

Anonyymi kirjoitti...

Homssuliini pieni...
minäkin olen riippuvainen kirjoitteluistasi!! ;)

Toivon voimia sulle ja
kyl ne kizut voi elää kauan ( ihan oikeesti).

t.Leena ja Karvaipanat

Anonyymi kirjoitti...

...jatkoa vielä eiliseen viestiini...
Sä olet kyllä sellainen ihminen, että varmasti lapset saavat itselleen paljon, kun olet heidän kanssaan...usko pois! Lapset tarvitsevat sensitiivisiä aikuisia vierelleen. Ja sä varmasti ymmärrät monenlaisia lapsia...sitten vaan on kyllä hyvä osata suojautua myös. Tarkoitan, ettei mene lisää rikki lasten pahasta olosta. Ma ainakin joskus empatioin ihan liikaa ja sitte ahdistaa.
Ja kisuista vielä.....sehän se niin kurjaa on , kun kaikista rakkaista on luovuttava joskus...kirpaisee niin syvältä. Mutta ajattele miten hyvässä kodissa Kukka ja Kalle saavat elää elämänsä. En tiedä kummankaan ikää enkä mahdollisista sairauksista...mutta koitetaan ottaa päivä kerrallaan.
Ja sitte vielä, onnittelut tuoreelle tädille. Susta voi tulla tosi tärkeä tuole pikku ipanalle!

Haleja ja
ihastellaan syksyn ( siis vielähän on kesä ;) värejä.

t.Leena ja Pojat