lauantaina, lokakuuta 20, 2007

Kiinnostaako. Oikeasti.?????

Kuulkaas kun olen taas harkinnut, tokkopa tuo nyt on niin ihmeellistä. Varsinkin kun en ole pohtinut mitään järkevää. Kuten en koskaan.

Lukeeko näitä minun juttuja oikeasti kukaan ja onko kukaan oikeasti kiinnostunut? ( okei, kävijälaskuri liikku, mutta sekin voi valehdella)
Selasin tuossa blogilistaa. Siellä siis näky suosittuja blogeja. Ehdottomana suosikkina oli seuraavat aiheet: seksi, perhe ja neulominen/ käsityöt.
Minun blogi ei käsittele mitään noista aiheista.

No satunnaista seksiä ja ambulansseja, mutta ei sen kummempaa selontekoa seksielämästäni. Koska ei se kuulu teille ja kuka nyt netissä haluaisi seksielämäänsä levittää. Olen yhä vieläkin sitä mieltä, että se on tasan niiden välinen asia, jotka sitä harrastavat. Ellei ole Martina Aitolehti tai marika Fingeroos tai vesa Keskinen tai kuka tahansa lukemattomista muista turhista julkkiksista. Olen muuten nähnyt sexhibitionissa pari vuotta sitten Martinan strippaavan, teki sen todella huonosti ja jätti vielä pöksyt jalkaansa.

Se seksistä.


No sitten se perhe. Minulla ei ole, minä en halua. Siitä ei paljoa irtoa. Ainakaan jos pitäisi kertoa onnellisesta perhe-elämästä. Tietysti voin katsella ympärilleni ja kertoa onnettomasta perhe-elämästä, sitä tässä maassa riittää.

Pois luettu siis seksi ja perhe.


Ja sitten ne käsityöt Villakettu ja rasavillirusakko -siskot harrastavat sellaista ja kaikki tykkää kamalasti ja kaikkea ihanaa ne saakin aikaiseksi. Joo, kyllä minäkin kudon, jonku verran. En osaa seurata ohjeita. Teen tunteella. Maalaaminen on vähän niiksyn näiksyn. Enkä taida olla oikea taiteilja, sillä maalaan istuvilteni ;).
Miksi tekisin koruja tai muuta juttuja, kun en minä käytä? Minulla on tietyt korut, mitkä on aina päällä ja siinä se. Tatuoinnit, käyvät koruista.
Katson mielummin leffoja, joita rakastan ja kuuntelen musiikkia. Ja ajattelen. ( siitä ei kyllä kovin usein ole kovin hyvät seuraukset...kuten olette ehkä huomanneet)
Tykkään hengata kaupungilla ja katsella ihmisiä. En tykkää edes notkua baareissa.
Olenkin jo pitkään olut sitä mieltä, että olen vahingossa vaihtunut synnytyslaitoksella.


Mutta asiaan. kiinnostaako höpinäni oikeasti ketään muuta kuin itseäni, sillä en selvästi pohdinnoillani osu valtavirtaputkeen. Tuolla tekstin alapuolella on sellainen kohta, jossa voi jättää kommentteja. anonyymisti, jos haluaa.


Niin no mutta, tällä hetkellä suosittelen ehdottomasti seuraavia elokuvia. Tim Burtonin päätön ratsumies, M. night shyamalanin lady in the Water ja Ridley Scottin G.I. Jane
ja jos matkaatte leffaan se Pölösen Lieksa oli visuaalisesti niin hieno ja se musiikki, suosittelen!
musiikkina tällä hetkellä toimii mm. CMX:n isohaara

Että sellaisia höpinöitä tänä lauantaina.
Niin...
Pojat lähettää terveisiä!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eh. Kommentteja anonyymisti. Siis tuohon sun sexi- ja käsityöasiaan. Oletkos nuorempi kuin sun siskot. Silloin on luontoäiti antanut siskoillesi niin paljon kädentaitoja ja -himoja, että sulle ei enää riittänyt.
Tai jos olet vanhempi, niin luontoäiti ensin nuukaili ja sit mäjäytti loput sun siskoille.

Anni kirjoitti...

Niin siinä saattoi käydä.....