lauantaina, marraskuuta 03, 2007

pyhiä mietteitä

Viitaten siihen, että tänään on pyhäin päivä ja minä ajattelen. Siis oikeasti ajattelen tai ainakin mietin.
Olen käyttänyt alkupäivän erittäin hyvin.
Yö oli nimittäin aika levoton, ei niinkuin joku siellä nyt ajattelee. Vaan sillai minulle tyypillisellä tavalla. Ensin näin unta siitä, että kämpästäni puolet paloi ja sain erittäin kamalan puhelinsoiton, että eräs erittäin läheinen ihminen oli kuollut ja minun piti lähteä visarallin ja kellavitun ( Terveisiä!) kanssa Hämeenlinnaan selvittämään asiaa. Niin, tuota asiaa sen enenmpää miettimättä. Seurasi ikävä herääminen ja kunnon kansalaisena rupesin pohtimaan työasioita. Uni ei sitten tullut ja rupesin lukemaan kaikkien aikojen suosikki kirjaani muumipappa ja meri. Sitten nukahdin. Näin unta, että yritin päästä käymään töissä ja sieltä piti taas päästä Hämeenlinnaan, mutta kaikki bussit ja ratikat olivat sekaisin. Lopuksi päädyin ratikkaan numero kymmenen, joka vei minut jonnekin kauas ja siellä kaukana oli fantasia väritteinen bensa-asema, jota hallinoi hullu mafioso. Enenmpää en muista, ehkä ihan hyvä. Heräsin uudestaan siinä seitsemän aikaa ja aloin taas pohtia työasioita. Siitä seurasi taas pätkä muumipappaa ja merta ja pari tuntia unta. Heräsin.

Ja sitten palaamme tähän päivään. Aamulla hörpin teetä ja tuijotin hetken ihanaa suomalaista sarjaa kumman kaa. Sitten meikä rupesi siivoamaan. Arvatkaa kuinka ihanaa. Sillä koko syksyn, monen asian summana, kämppäni on ollut koko ajan hiukan räjähdys valmiudessa. Nyt täällä on siistiä, eikä ahdista. Nyt on hammasharjalla puunattu kylppärin lattia, alan taas siis pikkuhiljaa olla oma itseni.

No mutta, mietin siivouksen lomassa yhtä asiaa( tai kyllä niitä oli muitakin). Jossain oli otsikko: Britney spearsin rinnoilta tarjoittiin kokaiinia. Ottamatta kantaa siihen, onko se totta vai ei. Mutta se oli varmaan näky. Ottaen huomioon sen, että neiti on kuitenkin synnyttänyt kaksi lasta, eikä ole muutenkaan mikään iso ihminen. Joko Britneyn rinnat ehkä muistuttavat lapasia tai muuten vaan kylmänäppylöitä. Ja niiltä on tarjoiltu kokaiinia... Käyttäkä mielikuvitusta. Ellei britneyllä ole silkkareita, silloinhan tissit saattaa käydä tarjotimesta...

Sitä paitsi luvattiin, lumimyrskyä, odotin sitä innolla. Mutta totuus on hyväksyttävä, täällä noin 400m merestä ( olen huono arvioimaan etäisyyksiä, anteeksi) tulee vain räntää ja vettä.

terveisin tumssu hohto ja pojat

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

KING CASINO, LLC GIVES A $100 FREE BET
KING herzamanindir.com/ CASINO, 바카라 사이트 LLC 출장안마 GIVES A $100 FREE BET to try. Visit us today and receive novcasino a $100 토토 FREE BET! Sign up at our new site!