Työmatka

Menen töihin raitiovaunulla eli ratikalla eli raitsikalla eli spåralla. Melkeinpä ovelta ovelle pääsen. No voisi sen matkan kävelläkin, mutta monta vuotta päivittäiset työmatkat talsittuani, nautin ratikan helpoudesta, varsinkin sateisina ja kylminä aamuina.
Tänään aamulla lähdin töihin, saavuttuani pysäkille, huomasin, että ratikka oli toki myöhässä. Onneksi allekirjottanut, joka ei koskaan myöhästy mistään ( kop,kop), oli ajoissa tullut pysäkille.
Sieltähän hetken jälkeen raitiovaunu kolahteli paikalle. Se oli mallia uusi. Sellainen hieno ja siisti, Jonka penkit ovat mielestäni kapeammat kuin mallissa vanha.
No mutta, raitiovaunu oli suhteellisen täynnä. Löysin kuitenkin yhden istuttavan penkin, naama menosuuntaan päin. Ja tässä kohtaa saavumme siihen hauskaan osioon. Istuin oli nivelen vieressä. Nivelellä tarkoitan, ratikasta sitä kohtaa joka vääntyy ja kääntyy. Siinä kohdassa lattia liikkuu. Eli istuin penkissä, joka ei liikkunut, mutta lattia jalkojeni alla kääntyi ja likkui.
Tunne oli huvittava, vaika penkki ei liikkunut, jalat liikkuivat ensin oikealle ja sitten vasemmalle.
Surrealistinen tunne, mutta tosi. Taisin myös näyttää sellaiselta.
Mikä työmatka, kuinsuoraan linnanmäeltä.
Köyhällä pitää olla halvat huvit.