ahdistusta ja kahvia

Olen lauantai-illasta saakka kärsnyt pahoista ahdistusoireista. Sunnuntai meni peiton alla itkiessä ja hokiessa, että tää ei voi olla näin.
Pari rauhoittavaa naamaan ja henki kulki hiukan paremmin. Päivä meni silti peiton alla, unen ja valveen rajamailla. Yhä vain hokien; tää ei voi olla näin.
Onneksi sentään tiesin, mistä asiasta on kysymys ja miksi.
Tunteet aktivoituvat kovin helposti. Asioita nousee pintaan ja sitten niitä selvitellään.
Tällä kertaa oli kyseessä sellainen asia, jota en nyt voi tässä kertoa. Koska minusta on melkeinpä halveksuttavaa, käsitellä tietynlaisia asioita julkisesti ja yksipuolisesti.
Kertoa oma totuus, antamatta toiselle mahdollisuutta kertoa omaa kantaansa.
Sen voi sitten tehdä terapeutin luona.

No mutta, kyseessä on aika kamala ja iso asia, jota olen joutunut monia vuosia sisälläni kantamaan.
En vain ole koskaan ymmärtänyt, kunka kipeä ja kamala asia se oikeastaan on.
Nyt se asia sitten aktivoitui, tai ne tunteet. Dominoefekti.

Seuraukset toki olivat hiukan katastrofaaliset Töissä jaksoin kuitenkn hyvin käydä, sillä töissä ongelmat unohtuvat ja nautin lasten läsnäolosta. Maanantai aamulla sain vielä hyvälle työtoverille kertoa mistä kenkä puristaa.

Aina kun on kovin kipeä ja pahaolla, en aina onnistu hallitsemaan tunteitaan, siitä saa jotkut läheiset aina vähän kärsiä. ( Anteeksi)

Kaikki sitten kulminoitui viimeyöhön, ahdisti aivan kamalasti. En kuitenkaan viitsinyt ottaa lääkettä, koska ne väsyttävät. Ja tiesin, että aamulla pitää herätä töihin.
Unen päästä en meinannut saada kiinni.
Hyörinää ja pyörinää.
Viimein nukahdin. Levottomaan uneen. Missä olin myöhässä, ilman vaatteita, minua yritettiin tappaa, olin töissä ja oudoissa paikoissa. Minulla oli lemmikki oravakin joka yritettiin tappaa. Joudun myös kävelemään talon vieressä, joka oli romahtamassa.
Ja pelkäsin, että nyt se tulee päälle.
Heräsin hikisenä ja itkien.

Itku ei loppunut.
Itkua, itkua, itkua, itkua.
Huutoa ja epätoivoa.
Nälkä. Söin banaanin.
Sinä vaiheessa ei voi kun sopertaa, jollekin korkeammalle voimalla, että auttakaa nyt joku.
Nukahdin viimein uudestaan. Kamalia tappopainajaisia.

Kello soi ja pakko lähteä töihin. Silmät punaiset ja turvonneet, onneksi on olemassa meikki.
Edessä oli vielä kaken lisäksi rankka päivä. Jäisin puoleltapäivin yksin 15 lapsen kanssa.

Ja se tapahtui. Saavuin töihin. Silmät ristissä. Tajusin, tästä ei tule mitään.
Nyt jotain apua.
Suunnistus kahvihuoneeseen ja viimeinen kahvitippa pannusta.
Nyt huom! En ole vuoteen käyttänyt kofeiinia.
Kyllä piristi.
Ihan sillai tikitti.
Päivä meni mukavasti. Ilta tulee aina.
Suuren lapsiryhmän kanssa pärjää, kun on auktoriteettia lapsiin, eikä turhaan stressaa.

Kahvikuppi kerran vuodessa, tekee ihmeitä.

Muutenkin on jo parempi olo. Taisi se itku auttaa. Ei vaan vieläkään nukuta...

Olen myös meidän uusi virallinen hämähäkintappaja, töissä meinaan.
Erään lapsen sängyssä oli hämähäkki. Kolme aikuista naista ei uskaltanut eläintä lähestyä.
Minut haettiin paikalle, koska en pelkää hämiksiä, inhoan kylläkin.
Otin lehden, rullasin sen, pamautin ja se oli entinen hämis.
Naiset olivat kiitollisia.

Ne naiset, ne naiset....