sunnuntai, lokakuuta 12, 2008

Kuolemaa

Ei niinkään tässä tosielämässä, vaan toisessa elämässäni, unissa.
Tässä parin-kolmen viikon akana, minut on yritetty tappaa, joka yö.
Se, kuka tappaa ja miten tappaa vaihtuu kyllä kovin. Uusi yllätys joka yö.

Viime yönä tappajia olivat eläintarhan eläimet. Oli susia, panttereita, apinoita, tiikereitä, kissoja, gorilloja...
Se oli sellanen suljettu yhteisö se eläintarha. Asuimme siellä kuitenkn, minä ja kasa ihmisiä. Taisi Tarja Halonenkin vilahtaa, jossain välissä.
Kaikilla eläimillä oli oma huone. Tai eläinlajilla. Yhdessä huoneessa saattoi olla montakn saman lajin edustajaa.
Kakista varotomista huolimatta, elämet pääsivät silti vapaaksi ja niiden ainoa päämäärä oli tappaa kaikki ihmiset.
Siinä sitten juostiin tappajaeläimiä karkuun. Jossain vaiheessa jo mietin, että pitäiskö, vain lopettaa juokseminen ja antautua syötäväksi, mutta en tehnyt sitä, kun se raatelu sattuu niin paljon.

Sitten päädyinkin, yllätys yllätys, takaisin koulun penkille. Olen viettänyt siellä myös paljon aikaa öisin.
Meillä oli äidinkielen kokeet ja viikonloppu aikaa kirjoittaa 6 eri esseetä. Sama eläinteema jatkui kuitenkin, sillä jostain syystä siellä koulussakin piti varoa nitä tappajaeläimiä, ne jotenkin liittyivät siihen esseeseen.
Tietysti mukana oli hieman koulukiusaamista, eksymistä ja dilemma siitä, mssä minä oikeasti asun.

Juu, juu tiedän, että se on minun alitajuntani, joka käsittelee asioita ja unet loppuvat, kun saan asioita ratkottua.
Mutta ainakin ne unet ovat vaihtelevia, koskaan ei tiedä kuka yrittää tappaa ja miten :).

Sain muutetn loppujen lopuksi 9 siitä essee kokoelmasta. (Vaikka yksi essee pitikin kirjoittaa ristikko-lehteen ja kaikkien sanojen piti oikeassa järjestyksessä leikata toisensa.)

6 kommenttia:

Rusakko kirjoitti...

Se on ollut joku eläinyö . Sillä mut yritti syödä kaksi valtavaa karhua veklahdessa. Piilouduin keltaisen ladan alle ja heittelin hiekkaa karhun silmille ,kun se yritti pyydystää mua sieltä!

Rusakko kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Rusakko kirjoitti...

Minä taas vaan. Siis tuli kaksi kertaa sama teksi , siksi toi yksi poistettu :)

Anonyymi kirjoitti...

Minkälaisia sieniä olette syöneet kun tuollaisia unia näätte? ;-)

Kyllähän minäkin jotakin unia näen, mutta heräämiseni vaatii niin suuren huomion ettei unet jää muistiin. Taidan olla wanha.... :-D

Anni kirjoitti...

Me olemme syöneet sellaisia sienä, jotka ovat ihan meidän sukumme salaisessa hulluus-reseptissä.
:)
Sukumme on hullu ja sitä kautta unemme.

Anonyymi kirjoitti...

Lainaus: Me olemme syöneet sellaisia sienä, jotka ovat ihan meidän sukumme salaisessa hulluus-reseptissä.


Tuohon en usko. Taidatte olla syönyt HK:n sienisalaattia ;-)

(Stende ainakin muistaa (toivottavasti) tämän sisäpiirivitsin.....)