jossain täällä

Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille. Että jaksatte lukea tekstejäni ja osa vielä kommentoida, ei vaan kykeneminen anna periksi vastata.
Enpä paljon muuta tee kun nukun ja käyn töissä.
Töistä tultuani hetken yritän olla, mutta sitten pitää antaa periksi, vetää yöppäri niskaan ja kivuta vällyjen välin, lukemaan Harry potteria, älkää kysykö minulta miksi, mutta ne ovat sellaisia kirjoja joita tällä hetkellä pystyn lukemaan.
Nukahdan ja sitten aamulla herätys ja töhin.
Töissä tykkään olla. Kaikki unohtuu vähäksi aikaa ja lapsista saa voimaa. Siellä kokee itsensä tarpeelliseksi ja rakastetuksi.

Tässä yksi päivä kun saavuin töihin, kengät oli vielä jalassa, kun eräs kolmivuotias tuli itkien syliini. Hän ei olisi halunnut tulla päiväkotiin ja isäkin oli alkanut paasaamaan heti aamusta.
Ei ollut tyttö saanut katsoa Aku Ankkaa.
Heijasin tyttöä hetken sylissäni. Sitten kerroin, etten minäkään kerennyt aamulla katsoa Aku Ankkaa ja joskus on niin kiire, ettei vaan ennätä, että isilläkin oli varmaan kiire töihin.
Tyttö rauhoittui.

Eräs 3-vuotias kysyy minulta monta kertaa päivässä, että onko minulla kotona kaksi kissaa?
Sitten käymme läpi kissojen nimet ja värit.

Eräs pikkupoika lupasi etsiä minulle aviomiehen, joka pitää itsensä siistinä.

Se kakki on nin kovin sydäntä lämmittävää.

Ja uskokaa tai älkää minä olen oikeasti se tiukka täti, joka pitää lapset kurissa ja nuhteessa, minulle ei ryttyillä.
Mutta uskon kuitenkin ,että se tuo lapsille turvaa. Minä olen aikuinen ja minä asetan rajat. Koska kyllä ne ipanat tuntuu minusta kutenkin myös tykkäävän.

Mutta sinä onkin kaikki mihin päivän aikana pystyn.
Digiboksi, on täynnä sarjoja, joita en saa vain aikaiseksi katsoa, ei pysty.
Välillä yritän mennä hengaamaan kaupungille, että pysyy mukana maailman menossa.
Eilen kävin Stockmannilla työpäivän jälkeen, ostamassa synttärilahjaa siskon tytölle, pet shopin.
Seisoin kassajonossa, kaikki vain tuntuivat kiilailevan ohitseni ja minä vain seisoin, itkuun purskahtamaisillani. Sitten sieltä yksi myyjä tyttö tuli luokseni, sanoi, että sinä olet seisonut jonossa jo nin kauan, että nyt minä rahastan sinua.
Kiitos sille myyjälle, muuten sattaisin seistä siinä vieläkin.
Kävin samalla reissulla hipelöimässä vauvan vaatteita, en itselleni vaan toiselle siskolle, joka saa elokuun lopulla vauvan. On ne pienet vatteet niin ihania. Pidän vauvoista.
En kaikista, osa on tahmaisia, rumia ja hasevia. Ja mielestäni kakki vastasyntyneet on samannäköisiä, ruttuisa ja rumia.

Onneksi töissä saa lämpimän ruoan, tulee syötyä kunnolla edes kerran päivässä. Kun tulen kotin, ei tee mieli ruokaa. Ei tee kyllä töissäkään, mutta siellä on pakko syödä että jaksaa.
Ostan kaupasta jotan pientä, jota tekee mieli. Mansikkapiiraan, suklaata tai lakua. Epäterveellistä, tiedän, mutta kun nyt ei pysty.

Pakko vain olla, kun ei vaan pysty.
Olen siis, jossain täällä.