Haluaisin kadota.
Ilmeisimmin lähteä karkuun omaa päätäni, mutta se ei onnistu, joten tässä olen.
Ahdistus vain kasvaa koko ajan. Olo on tosi huono. Töissä käyn ja kun tulen kotiin, vaihdan pyjamaan ja sukellan sänkyyn, luen ja nukahdan. 11 tuntia menee tuosta noin vain.
Onneksi viime yönä en nähnyt painajaisia, ainakaan sellaisia jotka muistaisin.
Mietin, että onko tässä järkeä. Onko järkeä elää. Jos tunnelinpäässä ei näykään valoa.
Kyse ei ole siitä, että juoksisin tekemään itselleni jotain.
Kyse on peloista ja ajatuksista, joita päässäni liikkuu.
Minun on saatava sanoa se ulos, pois päästäni pyörimästä.
Entä jos tämä ei parane?
Miksi minä olen täällä? Miksi minut on laitettu tänne?
Jos tämä on tätä, tämä on aivan turhaa.
Silloin kun se ahdistus iskee, ei kykene näkemään mitään muuta kun sen hetken.
Silloin on turha ajatella, että huomenna on paremmin. Yli kymmenen vuotta olen niin ajatellut ja tässä yhä olen.
Kuulkaa, tämä kuulostaa hassulta. Mutta yksi ajatus saa minut jaksamaan, mihin Kukka ja kalle joutusivat, jos minä tekisin itselleni jotain?
Ne ovat outoja kissoja ja ne pitää tuntea, että niiden kanssa tulee toimeen.
Mutta kysymys säilyy, miksi hitossa minä edes olen täällä?
Minussa ei ole mitään hyvää.
Eikä ketään kiinnosta.
Eikö se ole silloin ihan sama?
Koska minähän olen vahva ja ilonen ja omilla toimeentuleva, se minusta näkyy, ulospäin, ikävä kyllä. Oma vika siis.
Turha valittaa.
Niin makaa, kuin petaa.
12 kommenttia:
Entäpä mitä tapahtuisi, jos katoaisit.
Sisaresi itkisivät ja surisivat vuosikausia.
Hoitolapset kyselisivät mihin se täti katosi, miksei se tule ottamaan syliin ja lohduttamaan.
Kissimirrit joutuivat uusiin koteihin ja olisivat onnettomia.
Blogi- ja käsityötutut surisivat ja osa itkisikin.
Emme vaan osaa sanoa, että olet meille tärkeä jo pelkällä olemassaolollasi.
Komppaan Anittaa, mutta sen lisäksi muistutan sinua asiasta jota sinä kyllä tiedät: nuo tunteethan ovat sairautesi aiheuttamia, eikä ne mitenkään perustu oikeaan elämään. Kyllä sinä oikeasti tiedät että sinun ympärilläsi on ihmisiä joille sinä olet tärkeä. SInä tiedät että työsi on sinulle tärkeä ja sinä tiedät että teet sen hyvin. Ja kotona on tosiaankin kaksi kattia, joille olet elämän keskipiste. Sairautesi yrittää kertoa sinulle muuta, mutta mutta...
Pohjalta on vain yksi suunta ja jokaisen tunnelin päässä löytyy valo. Tunnelit vaan voivat olla aika pitkiä.
Ja kyllä me sinusta välitämme! :-)
Olen aina välillä eksynyt blogiisi.Kuvaamasi tunteet ovat minulle tuttuja, tietenkin kuitenkin omalla tavallani... On hienoa, että oot löytänyt itsestäsi voimavaroja tehdä töitä ja mahtavaa, että pidät työstäsi. Ehkä saat siitä voimaa jatkaa? Painin itsekin monen mieltpainavan asian kanssa kokoajan. Sen olen kuitenkin oppinut, että kun tekee paljon töitä itsensä kanssa ja ehkä opettelee ajattelemaan toisin voi niitä hyviä lämmön ja elämän nautinnon pilkahduksia tulla yhä useammin. Toivon todella, että löydät voimia ja halua elää ja nauttiakkin elämästäsi. Kiitos, että kirjoitat blogiasi ja tiedäthän, ettet ole yksin...
Moi. Blogisi on mulle tärkeä. Tunnelmat ovet välillä karmaisevankin tuttuja. Olen AAL ja ennen töissä päiväkodissa, nyt hoidan kotona itseäni ja 3-vuotiasta poikaani, koska en muita enää jaksa enkä halua hoitaa. Olet rohkea. Toivoa ja kärsivällisyyttä Sinulle jaksaa tämän hetken yli.
Tv. Matleena
Olen jo aikaisemmin esittänyt "kliseitä" sekä ajatuksia millä köpötellä eteenpäin päivä kerrallaan. Vaikka en tunne Sinua henkilökohtaisesti, niin kaikki kirjoittamani tulee pyyteettömästi ison äijän isosta sydämmestä.....
Kuten varmaan tiedät, et ole ongelmiesi kanssa yksin ja olet tavallaan aloittanut taistelusi, koska huomioit asioita ympärilläsi ja kannat vastuusi niin töissä kuin kotonasikin.
Vaikka pask** tulee tuulettimeen (sitä tapahtuu kaikille) niin suunta on AINA ylöspäin......
Stemppiä ja rapsutuksia pojile :-D
Olet niin herkkä ja syvästi asioita kokeva,olet todella mukavan ja lämpimän oloinen ihminen. Tunnesairaudet ovat rankkoja, niistä kärsivät ovat syvällisiä ja
haavoittuvia.
Yritän tässä sanoa sinulle, että olet tärkeä sellaisena kuin olet.
Kisusi varmasti palvovat sinua, puhut heistä niin kauniisti.
Voimia sinulle.
Luen blogiasi säännöllisesti ( samalla alalla ja herkkis olen itsekin, Al-Anonilainen....;)
En vain ole ennen kommentoinut mitään, nyt se oli ihan must!
Ja kuka sitten alkaisi Jalolle kummi-tädiksi???
Hei, se menee ohi, oikeasti.Tiedän koska itselläni on olleet ihan samat tunnelmat ja on ajoittain vieläkin. Ajattele, että kellut vedessä ja voit katsella alaspäin sitä pahaa oloa ja ahdistusta, katselet miltä se näyttää ja annat sen olla vaan. Sekin helpottaa, että tietää ettet ole yksin asian kanssa.
kiitos kaikille kommenteista, jotka kovasti lämmittivät mieltäni. SUURI KIITOS!
Rusakko: Jos tuo oli pyyntö/kutsu olen todella otettu, en kylläkään kuulu kirkkoon, mutta jos se ei asiaa haittaa...
Kyllä se oli :)
siiiiissssss.......jos kaiki menee hyvin :) juu now!!!
olen lukenut blogisi läpi ja itkenyt silmäni päästä. jotenkin samaistun suhun ihan täysin, tuntuu pelottavalta
lukea kirjoituksia, jotka voisi ihan hyvin olla itseni kirjoittamia.
toki pieniä eroja on, mutta kuitenkin. viime syksynä uskaltauduin lääkäriin ja siitä asti syönyt lääkkeitä, joulusta asti olen ollut sairaslomalla.
sinä mietit että mihin kissasi joutuisivat, minä taas mietin että mitä koiralleni tapahtuisi, mihin se joutuisi, jos riistäisin itseltäni hengen.
tiedän, että perheenjäseneni ja muut pystyisivat jatkamaan elämää vaikkei minua olisi, mutta miten koirani kävisi?
hei Pilli ja tervetuloa joukkoon, ihanaa, jos löydät blogistani vertaistukea.
Pidä koirasta kiinni, eläimet tekee ihmeitä ja niiden avulla jaksaa.
Muista tämä on sairaus, siinä misä muutkin sairaudet.
minulla nyt tullut yhteensä 7kk sairaslomaa.
Elämä menee eteenpäin ja on luotettava, että huomenna on paremmin.
Jaksamusta!
Lähetä kommentti