Pääsin tänään sinisellä ratikalla töihin. Jihaa!
Tämä ei ole mikään kielikuva, vaan se oli oikeasti sellainen koekäytössä oleva sininen ratikka. Pitkä kun mikä, vähän istumapaikkoja, mutta paljon seisomapaikkoja. Ei ollut ahdasta. Ainoa paha puoli on, että nämäkin istuimet on selvästi suunniteltu laihoille ja pitkille. Se piti kyllä vähän outoa ääntä.
Mutta, jihuu, pääsin sinisen ratikan kyytiin!
Sitten siihen kamalaakin kamalaan herkkumorkkikseen. Olen aina ollut perso makealle, kyllähän takapuoleni ja reiteni sen jo todistavat.
Mutta olen yrittänyt viimeaikoina tasapainotella ja selvitä paheeni kanssa. Kunnes kirous pääsi valloilleen viime viikolla. Meillä oli töissä iltapalaveri, eli kaikki jäivät pariksi tunniksi työpäivän jälkeen palaveeraamaan. Itse jäin suoraan töistä, olin syönyt edellisen kerran siinä yhdentoista maissa. Meidän keittäjä oli laittanut tarjolle ihania tomaatti-juusto-kinkkupatonkeja. Olipa pöytään tuotu myös rasia pikku dacapoja ( niitä suklaita). Illan aikana puheen lomassa minä toki söin. Kaksi patongin palaa ( ehkä noin 10 cm pitkiä) ja suklaata, hävetti jo hiukan kun käteni kävi suuni ja suklaarasian väliä enemmän kuin kerran. Ilta saatiin päätökseen.
Seuraava aamu. Tulen töihin, nälkä. Muistan ,että keittäjämme on edellisenä päivänä leiponut ihania korvapuusteja. Eikun keittiöön ja vonkaamaan. No olihan niitä pullia kaapissa. Ottaessani pullan,
keittäjämme lausui näin:" säästin niitä pullia, kun arvasin, että kuitenkin haluat niitä."
Vastasin: " Niin, ei taida minun laihdutuskuurista tulla mitään"
Keittäjä:" Niin kyllä me eilen huomattiin, että et sinä millään laihdutuskuurilla ole"
Vastasin:" MITÄ!?!?!?!"
Keittäjä:"Niin, söit viisi suklaapalaa ja kaksi patonkia" ( Hei haloo VIISI!!!)
Kohtaus jatkui vielä hetken, mutta tarinan kannalta sillä ei ole merkitystä. Tämän keskustelun seurauksista olen nyt kärsinyt viikonpäivät. Vainoharhaisesti en enää kahvipöydässä uskalla ottaa kuin pienen palan, jotain mitä on tarjolla ( jos on jotain tarjolla). En viitsi hakea lisää ruokaa, ainakaan paljoa.
Nyt minua vaivaa seuraavat kysymykset:
Vahditaanko minun syömisiä?
Syönkö minä liikaa?
Syönkö ahneuksissani muidenkin ruoan?
Pitäisikö minun hävetä?
Nauravatko muut minulle, koska syön niin paljon?
Pidetäänkö selkäni takana salaista vedonlyöntitoimistoa, syömästäni herkku määrästä?
Ovatko muutkin kiinnittäneet asiaan huomiota?
Mitä minä teen?
-H-
5 kommenttia:
jos kyse on vedonlyönnistä , kannattaa ottaa se selville ja liittoutua vähemmistön kanssa! Näin saatte kerättyä sievoisen summan rahaa ja sitten pistätte sen fifty-sexty..... ja ostatte jotain hyvää.
Lue Väsyneen Lanssarin Päiväkirjasta merkintä metabolisesta oireyhtymästä! "Ressi" helpottaa heti... ;-)
Niin rasavilli, fifty-sixty, meidän matikka on kivaa!
Mutta ei se mitään, sillä tajusin kaiken johtuvan metabolisesta oireyhtymästä.Olen kirkastettu!
Kiitos!
Täällä on eräs ohikulkija joka päätyi jotakin mystistä reittiä pitkin blogiisi. Lähinnä huomion kiinnitti tuo Kiinnostunut ambulansseista, niin olen minäkin :o)
Meillä on naisvaltainen kahvihuone ja siellä kyllä repostellaan (sekä päin naamaa että selän takana) toisten syömisiä ja mahdollisia laihdutusyrityksiä. Auta armias jos ilmoitat olevasi laihdutuskuurilla, pullaa ja keksiä aletaan siinä samassa tyrkyttämään niin oikealta kuin vasemmalta. Puhumattakaan siitä, että jos joku oikeasti onnistuu laihtumaan, siinä vaiheessa se kateus vasta alkaakin näivertämään. Vuoden vaihteen jälkeen meillä on pyyhkäissyt varsinainen laihdutusbuumi. Käytetyin fraasi on tällä hetkellä: mutta eihän nyt sinun tarvitse laihduttaa, tosin kukaan ei ole kehdannut tätä tulla sanomaan minulle (minulla nimittäin oikeasti olisi sitä pudotettavaa).
Myös mie kuuntelin eilen korvat höröllä juttua metabolisesta oireyhtymästä. Kävin kurkkaamassa tuota Väsyneen Lanssarin tekstiä ja se kyllä pitää niin täysin paikkaansa, paitsi että minä teen tämän(kin) juuri toisin päin. Eli syksyllä ja talvella riittää virtaa (ja pimeä aika on suorastaan ihanaa), mutta kevät ja kesä tökkivät. Meidän työpaikan kahvihuoneessa on kirkasvalolamppu, mutta minä saan siitä vain päänsärkyä. Kyllä se sinivalo vain on niin paljon pehmeämpää :)
Hih-hei margaret!
Tervetuloa joukkoon!!!!
Lähetä kommentti