Lupaus

Nyt on uusivuosi, kohta sekin on takana ja se on vanha. Sitä voi sitten miettiä vuoden kuluttua. Nyt ollaan tässä ja se siitä.
Uudenvuodenjuhlat takana, huomenna paluu arkeen.

Minä tein lupauksia, joku on väittänyt, että ei saisi, koska se teettää ihmiselämään vain turhaa stressiä. Mutta kun se pointti onkin siinä, että kyllä nitä lupauksia voi tehdä, mutta ei kukaan sano, että niitä on pakko pitää :)

Tein seuraavan lupauksen( jos jatkossa muistan, kerron miten olen sen pitämisessä edennyt):

-Alan taas lenkkeillä, siis kävellen.
Juoksu ei ole vieläkän oikein minun juttu. Syynä on se, että olen suhteellisen itsepäinen ja voitonhaluinen ja kärsimätön. Kuulostaa oudolta, mutta se homma menee kaikessa yksinkertaisuudessaan näin: Jos Madonna juoksee ainakin 30 km päivittäin, niin kyllä minäkin pystyn. Minä en ala hiljallee harjoittelemaan ja tankkaa oikeassa suhteessa, kun minä poika juoksen. Kuka tahansa osaa juosta. Sitten valmistaudun juoksulenkkiin, otan realistisen tavoiteen 5 kilometriä, eli viisi kertaa pururata ympäri. Ja eikun lenkkarit jalkaan ja matkaan. Ihan täyttä hölkkää, ja kuulkaa 500 metriä pääsen eteenpäin ja johan puuskutan ja sydän hakkaa ja kuola valuu ja veri maistuu suussa ja hitto, minä en luovuta.
Toiset viisisataametriä ja silmissä leijuu vaaleanvihreitä elefantteja. Jatkan matkaa... 1500 metriä mennyt ja henki ei enää kulje, naama on pilkullinen ja jalat menevät siksakkia, ja hitto minä en luovuta... Tarviiko tätä jatkaa, kun kaikki kaikki jo tajuavat, että 2km kohdalla rupean itkemään, kun tajuan, että loput on pakko kävellä kun en vain jaksa. Koen itseni huonokuntoiseksi luovuttajaksi. Kotona on pahaolo ja itku tulee, koska en ole juoksulenkkiini nähden syönyt tarpeeksi. Mustia pilkkuja silmissäni, kolistelen jääkaapille, korvissa humisee, tiedän, että kohta tämä täti pyörtyy, tungen suuhuni appelsiinimehua, jogurttia ja palan suklaata. Raahaudun sängylle makaamaan ja loppuillan keskityn hengittämiseen.
Siksi minä en juokse. Siksi minä kävelen reippaasti, vaikka tuo juokseminen onkin jotenkin enemmän cool...

Syksyllä tuo säännöllinen lenkkeily nimittäin vain jäi, en oikein tiedä syytä, monista eri asioista johtuen en vain jaksanut. Nyt jouluahmimisen jälkeen alan muistuttaa ilmalaivaa ja pelkään, että kohoan joku kerta ilmaan ja leijun pois. Toinen hyvä syy on, siskon ja sen miehen häät helmikuussa. Juhlamekkoon on mahduttava. Muusta viis.

Tein minä muitakin lupauksia, mutta niitä minä en kerro ;)
Erittäin ihanaa alkanutta vuotta kaikille!