torstaina, tammikuuta 31, 2008

Tauti

Minutkin on kasvatettu niin, että jossain syvällä sisimmässäni olen sitä mieltä, että kipeä ei ole, jos ei ole kuumetta. Paitsi tietysti toisten kohdalla. ( En kuitenkaan syvenny tämän itseeni kohdistuvan neuroosin syihin).
Töissä taudit jyllää, jokaisella muksulla nenässä roikkuu jojot ja porukka on väsynyttä. Vanhemmille yrittää kauniisti toitottaa, että olisi hyvä pitää sairas lapsi kotona, vaikka ei olisikaan kuumetta. Muuten se nuha vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...

Sitten tulemme me työntekijät. Me olemme itse ihan samanlaisia. Buranan voimalla mennään puolikuntoisena, mutta kun kuumetta ei ole. Itselläni on ollut kurkku kipeä, sitten viime viikonlopun. Yöt menee yskiessä ja jotenkin veto on poissa. Mutta kuumetta ei ole. Tänä aamuna oli sitten pakko tehdä päätös ja jäädä kotiin. Kroppa vaan antoi periksi. Mutta kun ei ole sitä kuumetta! Minä koen hirveän huonoa omaatuntoa asiasta. Sängyssä ei jaksa maata, kun ei ole niin kipeä. Töihin pirauttaessa kuulin, että siellä on muitakin poissa. Heti tuli päähän ajatus; siellä ne jäljellä olevat raataa ja minä lööbailen kotona, vaikka en ole oikeasti kipeä. Kyllähän tässä töissä jaksaisi jos vetää pari kuppia finrexiniä ja pari buranaa naamaan.
Mutta millä hinnalla?
Puolikuntoinen vielä kuukauden päästä.

Minusta on ikävää kun puolikuntoisia muksuja tuodaan hoitoon tartuttamaan muita. Pitäisi muistaa ettei sitten itsekään mene töihin puolikuntoisena tartuttamaan muita ja ärsytämään muita työntekijöitä vetelehtimisellä.

Mutta kun se on niin vaikeata, kun ei makaa puolitajuttomana sängyssä tai oksenna ympäri kylppäriä.
Taidan mennä ottamaan lisää lääkettä, heräsin juuri kahden tunnin päikkäreiltä ja päässä vähän pyörii. Siis anteeksi töksähtelevä teksti. Opettelen olemaan armollisempi itselleni.

Homssuliitti

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuttu tunne. 12 vuotta olen istunut ammatikseni tabikseissa (siis ambulansseissa) ja niiden vuosien aikana olen ollut muistaakseni 7 työvuoroa sairaslomalla. Turha väittää etten ole ollut kipeänä duunissa.

Miten mulle tuli jonkinlainen deja vu-tunne tästä kommentista? Ollaanko me puhuttu tästä aikaisemminkin?

Anni kirjoitti...

Oikeassa olet, tämä sairastelu-asia tuli mainittua,jonkin muun kirjoituksen yhteydessä. Taisin siinä mäkättää sitä, etten ole koskaan kipeä, tai ainakaan pois töistä... Niin no, tässä se nyt sitten nähdään.
Lisää Finrexiniä ja buranaa.