Olen ihan ekstaasissa. Olen lähdössä reissuun. Turkuun. Juu toiset lähtee maailman toiselle puolelle lataamaan akkuja, minä lähden Turkuun.
Okei siellä asuu ihana tätini, jonka luokse menen käymään.
Olen siis täpinöissäni, on kiva päästä jonnekin missä ei ole käynyt ennen. Tai viisi vuotta sitten ukkini hautajaisissa, mutta silloin ei oikein muuta näkynyt kuin se kirkko...
Nyt ihq-tätini on luvannut kierrättää minua kaupungissa, jos haluan. Saas nähdä mitä keksitään :) On se sentään turku.
Menen junalla. Kävin tänään ostamassa lipun valmiiksi odottamaan. Olin haljeta innosta kun myyjä kysyi hyvin ystävällisesti ylä-vai alakertaan. Tottakai yläkertaan ja ikkunapaikalle. Näkee paremmin.
Olen viimeksi matkustanut junalla pari vuotta sitten ja siloinkin ihan vaan paikallisjunalla. Pikajunalla olen matkustanut viimeksi 10 vuotta sitten... Olen enemmän matkustanut busseilla lyhyet ja pitkät matkat.
Oli pakko kysyä lipunmyyjältä, (joka oli erittäin mukava) että pitääkö tämä lippu leimata vai mitäs minä teen?
Kärsivällisesti se täti selitti, että menen vain istumaan paikalle ja konduktööri tulee leimaamaan minun lippuni. Himmeän hyvää palvelua.
Mukaan pakkaan ensimmäisen osan taru sormusten herrasta- kirjasarjasta ja ämppärin ( mp3-soitin) jossa soi mm. scandinavian music groupin ihana levy: missä olet Laila?
Ostin sen eilen netistä ja siitä asti se onkin soinut.
Ah, näitä elämän pieniä iloja! :)
6 kommenttia:
Terkkuja! Ja hyvää matkaa. muista ottaa matkaevästä mukaan.
Turvallista matkaa, Turku on hieno kaupunki! :-) Itse syntynyt ja kasvanut siellä 13-vuotiaaksi asti...
Kiitos, kiitos!
Kun tästä nyt ensin reissuun pääsisi...
Voin sitten laittaa Turku raporttia tulemaan, aikanaan....
Visaralli ja Homssu ovat paljon pienemmältä paikakunnalta kotoisin. :)
Bringing out the dead leffa, huuto.netistä kuudella eurolla!!!!!
antoisaa retkeä! Maillä on täällä mahtava talvi ja nappulatkin rinteessä minkä jaksavat :) Pusi!
Pus ja hali villikselle ja muulle perheelle!!!!!
Lähetä kommentti