Kirjoittamisesta ja arjesta

Minulla oli jo aihe valmiina ja olin jo tekstiäkin onnistunut rustaamaan vähän matkaan. Kunnes tajusin, että aihe josta olin akomassa kirjoittaa on liian kipeä julkistettavaksi, ainakin vielä. Ehkä joskus myöhemmin, ehkä ei koskaan.
Jääköön asian ruotiminen siis vielä parin läheiseni keskuuteen.

Siis mitäkö kirjoittaisin. Kuten jo tuossa aikaisemmin mainitsin aiheet ovat vähän vähissä.Mutta himo krjoittamiseen on suuri. No mutta pysytään näissä arkielämän pikku ihmeellisyyksissä!

Pääni on jälleen saanut pinkin sävytteen. Se oli välillä musta, nyt se on pinkki. Ainoa vika pinkissä värissä on, että se lähtee niin helposti pois, pari suihkua ja pitää väriä laittaa jälleen uudestaan. Siksi aina välillä kyllästyn ja laitan pääni mustaksi, se väri ei lähde.
minun onnekseni pinkkiväri on suhteellisen halpaa, pullo maksaa noin kympin ja siitä voi ainakin viisi kertaa värjätä lyhyen tukan.

Asematunnelin kirjatori on avannut ovensa entistä ehompana. kirjat vetävät kovasti puoleensa. vaikka siellä ei uutuuksia olekaan, ( jotka maksavat maltaita kirjakaupoissa) tekee sieltä hyviä löytäjä.
Siellä on aina kahden euron pöytä, joka notkuu kirjoja.
Nyt on parina päivänä siellä tullut shoppailtua. Seuraavanlaiset kirjat löysivät tieni kotiini.
Juhani Känkänen: Toivon mukaan
Auli Mantila: Varpunen
Pekka Virkamäki: Arka ja ahdas ismi
Johanna Sinisalo: Lasisilmä
Nyt ei kun lukemaan, aloitin Johanna Sinisalon lasisilmästä, sillä ostin sen koska sitä on minulle suositeltu, enkä ole sitä kirjastosta löytänyt.
Muut ostin nimen ja takakannen perustella.

Tänään tullessani kotiin metrolla, minua vastapäätä istui naisihminen. Vähän nuhjuisen näköinen, mutta ei selvästikään mikään laitakadun kulkija.
Hän tuijotti minua koko matkan ja mumisi hiljaa. Olisin halunnut kysäistä miksi? Se olisi ollut mielenkiintoista. En kuitenkaan kehdannut. Vaihtoehtojahan on monia, ehkä hän ei edes nähnyt minua ja puhui jollekin, jonka luuli näkevänsä. Tai ehkä hän ajoi pahoja henkiä minusta pois.
Tai ajatteli vahingossa ääneen... Mistäs sitä voi tietää.

Meinasin eräässä kaupassa kävellä päin jättimäistä peiliä, kun en tajunnut, että siinä on peili vaan luulin kaupan jatkuvan. Onneksi tajusin, että se oli peili, hetkeä ennen törmäystä.

Tapasin myös kaupungilla elämäni miehen. Koitin kyllä luoda häneen pitkiä katseita, mutta ilmeisesti hän ei sitten tajunnut olevansa elämäni mies, koska hän ei rynnännyt luokseni ja pyytänyt jätskille. Outoa!
Hän varman ajatteli, että miksi tuo tuijottaa ja mumisee, varmaan näkee omiaan..