Koiria ja painajaisia

Olin viikonlopun koiravahtina, siskoni perheen taloudessa. Perjantai iltapäivänä menin ja sunnuntai aamuna tulin takaisin. Hoidettavani oli kaksi koiraa ja yksi kissa. Toinen oli portugalin vesikoira ja toinen pieni sekarotuinen karvakasa. Molemmat ovat vielä aika pentuja. Kissa on pieni ja musta.
Koirien kanssa oli mukava viettää vikonloppua. Ulkoiltiin, nukuttiin ja vähän siivottiin. Tai minä lähinnä siivosin. Omien voimien mukaan jaksoin järjestellä lastenhuoneen ja vähän muutakin.

Vanhassa rintamamiestalossa oli extraturvallinen tunne, sillä koirat ottivat tehtäväksen olla minun henkivartijoitani. Varsinkin isompi ja mustempi koira kulki perässäni koko ajan, se oli aika mukavaa. Keskellä yötä heräsin siihen, että koko komppania eläimiä ol kakessa hiljaisuudessa hypännyt sänkyyn kanssan nukkumaan. Kyllä koiratkin ovat kivoja, mutta minä en nitä kaupungin keskustassa pitäisi. Kyllä oma piha pitää olla ja lähellä hyvä lenkkimaasto.

Molemmat koirat ovat kilttejä, eikä ongelmia ollut. Ihan kivaa vaihtelua. Lisäsävyn toi se, että hommaan minut lahjottiin ostamalla paljon kaikkea herkkua syötäväkseni. Katseltin siinä sitten poikien kanssa monsterit oy ja kasa madventures-jaksoja DVD:ltä.

Minua on jo aika monena yönä vaivanneet erilaiset panajaiset. Joiden pääidea on ollut, minun hengiltä saamiseni. On ollut sotaa, tsunamia, ampuvia moottoripyöräilijäitä ja muuta sellaista pientä kivaa.
Se sota muuten tapahtui sellaisella isolla leikkikentällä, jossa meitä oli kasa ihmisiä. Meidän piti selvitä sillä kentällä hengissä. Oli mm. kivenmurikoita, jotka tippuivat päähän, huone, joka oli täynnä pyöriviä rattaita, joihin ei saanut jäädä kiinni yms. Se oli sota, eikä sieltä päässyt pois.

Toissayönä ollessani koiravahtina koin yhden elämäni pahimmista painajaisista. Sillä painajainen tapahtui siinä samassa hetkessä missä oikeasti olin.
Eli nukuin sängyssä, missä oikeasti nukuin, oli yö, minulla oli se yöpaita päällä mikä minulla oli oikeasti. Ja olin siinä asennossa ( mahallani) mihin olin nukahtanut.
Havahduin unestani ja tajusin, että selkäni päällä on mies, joka uhkaa terävällä bambuisella sukkapuikolla viiltää kurkkuni auki. Hän vielä sanoi, ettei pitäisi nähdä sellaisia sukkapuikkounia, joita olin hetkeä aikaisemmin nähnyt. Pelko oli suunnaton.
Siinä kun makasin paikoillani, havahduin uudestaan unestani "hereille". Olin yhä mahallani sängyllä unenpöppöröisenä, tajusin, että kaikki oli ollut vain unta. Rupesin hieromaan silmiäni ja luulin, että ne olivat rähmästä muurautuneet umpeen. Nousin istumaan ja tajusin, että silmiä ei saa auki. Kokeilin kädellä yöpöytää ja tajusin, että se kamala mies oli vienyt lääkkeeni ja puhelimeni pöydältä.
Aloin huutaa apua, että koirat tulisivat apuun. Suustani ei kuitenkaan tullut mitään järkevää, vain jotain outoa ääntä.
Huusin ja huusin. Ja olin kauhuissani. Kunnes heräsin siihen, että makaan sängyssä mahallani ja huudan apua.

Meni kuulkaa hetki, ennenkuin tajusin, että olen yksin, eikä ole mitään hätää. Sytytin valot. Koirat nukkuivat rauhallisesti lattialla. Myönnän, kyllä pelotti. Kyllä siinä varmaan tunti vierähti, ennenkuin sain uudestaan unta. Onneksi minulla oli hyvä kirja, sitä lukiessa ajatukset sai rauhoittumaan.
Kyllähän minä oikeasti tiedän, että kukaan ei pääsisi lähellekään taloa ilman, että koirat huomaisivat.
Mutta se oli kammottavaa.

No mutta on siinä se hyvä puoli, ettei tarvitse katsoa kauhuleffoja kun omat unet riittävät. :)