keskiviikkona, elokuuta 20, 2008

ARGH!

Sain työpaikan, jee!
Vielä palkatonta työlomaa entisestä ( virkavapaana myös tunnettu) ja homma on hoidossa.
Helpottavaa, kivi putosi sydämmeltä. Väsyttää, mutta muuten on okein hyvin!

Näin kauhistuksen ratikan ikkunasta toissapäivänä. Se oli ambulanssi, nyt kaikki miettii, miksi se oli minusta kauhistus, no koska se oli sininen. Ja siinä oli oranssit huomioraidoitukset. Sen tunnukset oli HA jotain, eli nyt haluaisin löytää syyllisen tähän siniseen kamaluuteen. Joka suuresti järkytti mieltäni.
Edesvastuutonta!

Tässä yksi päivä oli ratikassa hauska mummo. Hän raivostui suunnattomasti, kun kuski ei suostunut myymään hänelle kahden euron ratikkalippua, koska mummolla oli vain 50e seteli.
Mummo suuttui kamalasti, hän ei edes suostunut ottamaan vastaan ystävällisen kanssamatkustajan tarjoamaa kaksi eurosta, vaan istui penkille jupisten jotain tarkastajista.

Tiedättekö mikä minua kovin ärsyttää? no toki moni asia, mutta eräs pieni ja arkipäiväinen, tällä kertaa.
Kuulkaa ihmiset, se metro odottaa siinä asemalla, että laiturin ihmiset kerkiävät kyytiin. Ei sinne metroon tarvitse tunkea, hyvin kerkiää odottaa, että ihmiset kerkeävät vaunusta ulos. Sitä saa oikein kyynärpäitä käyttää välillä, että pääsee vaunusta pois, kun laiturilla olevat ihmiset tunkevat sisään.
Ei ole hätää.

Tänään tukkani on koko musta ja lyhyt.
Kissani nukkuvat ja lihoavat.
Korukasani kasvaa.
Eli siis kaikki on kuosissaan.

Syksy on kyllä tulossa, ARGH! Kadulla on lehtiä, aamut ja illat pimenee. Tuulee, sataa ja on koleaa, ikävää, erittäin ikävää. Odotan vielä takakesää, kyllä ne helteet tulevat takaisin.
Ne tulevat, niiden on pakko tulla!

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tätäkö tarkoitit?

http://www.fireimages.net/displayimage.php?album=194&pos=20

Jos syyllisen löytäminen auttaa... ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Ja tietenkin onnea uuden työpaikan johdosta! :-)

Punavius kirjoitti...

Onnea uudelle työpaikalle!

Joka kerta, kun matkustan metrolla, kiroan tuota samaa asiaa. Mutta ratikoissa ja junissa on yleensä sama juttu. Ei ihmiset tajua, ettei sinne sekaan vaan mahdu, ennen kuin ne poisjäävät on tulleet ulos. Argh! Yrittäkäämme siis kestää kanssamatkustajiamme.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea uudesta työpaikasta.

Olen kanssasi samaa mieltä, että tuo sininen lanssi on RUMA.

Anni kirjoitti...

Stende. Kiitos ja tuo on juuri se syyllinen, joka niin kovasti järkytti mieltäni. Syyllinen saakoon tuta ;)

Punavius:Niinpä, koitetaan kestää!

Wäiski: Kiitos.
Ja oikein kva, että komppaat minua tässä rumuus asiassa.

Anonyymi kirjoitti...

Lainaus: Ja oikein kva, että komppaat minua tässä rumuus asiassa.

Ole hyvä. Tosin ihan aikuisten oikeasti se on RUMA!!!!
Onhan noita värityksiä erilaisia, mutta joku raja siihenkin pitää vetää prkle.

Anni kirjoitti...

Ehdottomasti jotain rajaa. Eihän nuo herätä edes mitään positiivisia tunteita!