perjantaina, elokuuta 15, 2008

perjantai

Tämähän alkaa olla otsikoitu kuin päiväkirja.

No mutta, kirjoitan tämän päivän tapahtumista, joten...

Minun työni alkoi tänään 6.15. Eli olin aikaisessa aamussa ja minun tehtävä oli avata päiväkodin ovet.
Kello oli soimassa vartti vaille viisi eli 5.45. Lievä lukkihäriökö, mutta tarkistin ajan illalla kun menin nukkumaan.
Havahduin hetkeä ennen kuin kello soi, taisin tajuta asian. Parempi myöhään kun ei millonkaan.
Tarkistin asian vielä seinäkellosta, ja totta se oli. Työajan alkuun, puolituntia
Ylös, hammaspesu, vaatteet, tukka, meikki= 5 minuuttia.
Sitten tilasin taksin. Ainoa keino keretä ajoissa.
Taksi oli komea musta mersu ja mukava kuski.
Hän vei minut ensin pankkiautomaatille hakemaan rahaa ja sitten töihin. Menimme kovaa.
Kiertotietä, että pääsimme nopeammin.
Olin töissä hyvissä ajoin. Kerkesin vielä keittää teen, ennenkun avasin ovet ja ensimmäiset lapset tulivat.

Kun tarpeeksi ihmisiä tuli töihin, minun oli pakko lähteä käymään kotona, lääkkeet ja puhelin jäi.

Loppupäivä sujui, ilman erityisyyksiä.

Tuossa joku hetki sitten kävin apteekissa hakemassa lääkkeeni, kun loppuivat.
Resepti oli siis kirjoitettu 200 tabl, 150mg tabletteja, ennen söin 75 mg lääkkeitä. Mutta annos tuplattiin.
Ja paljonko nämä lääkkeet maksoivat. Kolmen kuukauden annokset 110e ja tässä on mukana kela-korvaus.
Otin kuukauden annoksen, 40e.
Että silleen.
Ja nämä lääkkeet toimivat hyvin, eli niitä on popsittava, jotta pysyy elämän kulmassa kiinni.
ja tietysti on terapa, joka maksaa 220kk, itsemaksettuna ja vain kerran viikossa.

Jos olet köyhä, älä sairastu.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Silloin kun on pitkään sairaana käy varmasti usein niin että menot kasvavat, kun pitää edelleenkin asua jossain ja syödä jotain. Sitten tulevat vielä itse sairauden kulut päälle. Mutta koska joutuu useimmiten olemaan tämän aikajakson sairaslomalla, käy samalla niin että tulot tippuvat. En nyt tiedä mitä sille pitäisi tehdä, mutta eipä se ainakaan paranemista edistä...

Anni kirjoitti...

jihuu, yhteiskunta.
Mitä tästä opimme, pitäisi ruveta alkoholistiksi tai narkkariks, niin johan yhteiskunta tukisi.

Anonyymi kirjoitti...

Lainaus: pitäisi ruveta alkoholistiksi tai narkkariks, niin johan yhteiskunta tukisi.

Tai poliitikoksi ;-)

Anni kirjoitti...

Wäiski:Ikävä kyllä politikka+Homssu=katastrof!

Anonyymi kirjoitti...

Lainaus:Ikävä kyllä politikka+Homssu=katastrof!


Eikös nuo nykyisetkin poliitikot tee pelkkää katastrofia???? ;-)
Joten vaaliohjelmaa vai rakentamaan :-D

Anni kirjoitti...

Ne jotka tietävät minun menneisyydestä jotain, ovat ikävä kyllä tietoisia kokemuksestani politiikassa ja etenkin vaaleissa...
Juu, ei kiitos enää. ;)
Usko tai älä, mutta olen ollut ehdokkaana kunnallisvaaleissa.
ja istunut aika monta vuotta kirkon hallinnollisissa elimissä...