Minulla on paha sitoutumisongelma, kaikki ovat ymmärtäneet sen. Kaikki paitsi minä, joka välillä ajattelen, että ei ehkä sittenkään. Minulle on toitotettu ajan mittaan, valittaessani ongelmaa, typerille jo sitoutuneille ihmisille, että kyllä se menee ohi kun se oikea ilmestyy kuvioihin.
Paskaa, älkää uskoko!!!
Se on ja pysyy, oli oikea kohdalla tai ei.
Minulle oli iso askel kun otin kisuni hoivattavikseni. Se oli kamalaa, ahdistuin siitä, että kotonani oli joku. En voinut mennä kotini rauhaan ja nukkua öitäni rauhassa. Kotini oli kokenut kissainvaasion. Se oli kamalaa ja vaikeaa aikaa. kun kissat tulivat kotiini, olin varma, että ne kuolevat ja räjähtävät ja tuhoutuvat. Itkin asiaa paniikissa siskolleni puhelimessa. Sisko lohdutti, että kun hän sai ensimmäisen lapsensa, pelkäsi hän sen menevän rikki niin kovin, että mies sai aluksi vaihtaa vaipat. Ja nyt totean, koin samaa ahdistusta kuin siskoni ensimmäisen lapsen synnyttyä ja nyt oli sentään vain kyse kahdesta keski-ikäisestä, laiskasta ja lihavasta kissasta. Tuosta kaikesta on kulunut vähän yli vuosi ja tilanne on hiukan helpottunut, silti olen vieläkin varma kissojeni aina silloin tällöin räjähtävän.
Kissojen kanssa on jo näin vaikeaa, arvatkaa kun on kyseeessä elävä, oikea ihminen. Meikä oksentaa. Ihan oikeasti meikä oksentaa, kun edes pitäisi leikkiä ajatuksella, että sitoutuisi johonkin.
Luulin aikoinani, että sinkkuelämässä Carrien taipumus oksentaa nähdessään vihkosormuksen oli ylireagointia, ei se ollut.
Kuulostaako romanttiselta: kulta sä olet todella ihana, mutta voisitko sä nyt poistua viikoksi mun elämästä, kun sä oksetat mua?
Tai:
-kulta, mitä sä teet siellä vessassa?
-Mä ehkä vähän niinkuin oksennan, kun sä olet liian lähellä, mut ei tää niinkun susta johdu kun musta, mulla on sellainen ongelma, ni voisit sä lähteä, ni tää loppuis, soitellaan hei!
Ruusuinen tulevaisuus minulla on siis edessäni. Eräs ystäväni totesikin minulle, että hän on kyllä kuullut ihmisten saavan pahoja angsteja kun kukaan ei rakasta, eikä löydy rakkautta, mutta minä olen ensimmäinen joka alan angstaamaan vasta kun elämääni ilmestyy, joku varteenotettava...
Mutta onneksi sekin saadaan tätä menoa, pelästytettyä pois. ( Tämä kaikkihan oli siis vain retorista mahdollisuutta!)
Homssu
4 kommenttia:
Et sä ongelmas kans yksin! Southparkissakin se Kyle aina oksensi kun näki Wendy Testaburgerin.. Wendy kun oli niin ihana.
Ihanaa, miten olin saattanutkaan unohtaa jotain tuollaista. Jos siis toinen puolisko ei ymmärrä, ei kun south parkia tai sinkkuelämää katsomaan.
Mukavaa huomata omaavansa pulma joka on maailmanlaajuinen, mutta kukan ei siitä ääneen puhu... :)
Hmm..Vai niin..VAI NIIN!!!Onneks aurinko paistaa vaikka joskus vähän oksettaakin..Täällä kans joskus tunnen samanlaisia tuntemuksia..joskus ei tarvii yrittää sietää toista edes puolta viikkoa..olo voi paukahtaa päälle jo viidessä minuutissa..Aina ei vaan tiedä tunteeko se toinen samoin minua kohtaan..Tarvii varmaan ostaa iso ämpäri, johon kumpikin voi oxya vuoronperää ja miks ei yhtäaikaakin.Että nautitaan auringosta, kyllä se siitä..Tai sitten ei.
:) tuplaoxuämpäri!
Lähetä kommentti