Tarvitsen unikirjan. Hyvän unikirjan.
Sellaisen, jossa on selityksiä unille, joita en itse, eikä kukaan muukaan ymmärrä. En sellaista unikirjaa, jossa selitetään mitä kaivo tarkoittaa tai hautausmaa, tai talo tai kukkakimppu. Näkeekö kukaan edes niin yksinkertaisia unia?
Näin nimittäin viimeyönä unta suurista joulujuhlista, niissä juhlissa oli paljon outoa. Oudoin asia mikä jäi mieleeni oli siskoni joululahja. Hän sai joululahjaksi kasan nyrkkeileviä kenguruita. Ne olivat n. 140-150 cm pitkiä kenguruita, joilla oli joko punaiset tai siniset nyrkkeilyhanskat ja ne nyrkkeilivät koko ajan.
Osaako kukaan selittää?
Ei, en ole viime aikoina lukenut tai katsonut mitään kenguruihin viittaavaa, en ole edes puhunut kenguruista.
Unessani oli myös jättisuuri sauna, jonka ylemmät lauteet oli niin korkealla, että jos sieltä olisi tippunut olisi takuuvarmasti kuollut. Sauna oli valkoista kaakelia.
Ymmärtääkö kukaan? Onko minun vain ymmärrettävä olevani outo ja vaikea ihminen?
Osaako kukaan selittää mitä tarkoittaa demonisotilaat, jotka tappavat poikalapseni tabortilla?
Tai kun juoksee kilpaa Jouni Hynysen kanssa uimahallille?
Tai jos Elisabeth Rehn käskee minut pois teatterilavalta, koska en osaa näytellä?
Tai jättininjaturtlesiksi pukeutunut helikopterilentäjä makaa päälläni ja vannoo ikuista rakkautta?
Siis omistaako kukaan vaikeille ihmisille tarkoitettua unikirjaa, tahi en ole varma haluanko edes tietää.
Odotan, että joku keksii laitteen jolla voi nauhoittaa unia. Aamulla sitten voisi rauhassa katsella uudestaan kaiken ja kelata uudestaan ja uudestaan sen kohdan jossa harrastaa villiä seksiä Jouni Hynysen tai tiikeriksi pukeutuneen Angelina Jolien kanssa ( kirjoitetaanko se edes noin)?
Tällainen minun alitajuntani siis on.
Kai minun olisi jo aika hyväksyä totuus... :):):):):)
Homssulipulipuli
2 kommenttia:
Hmm...nuo kengurut..Olet taatusti ajatellut nyrkkeilevää Eva Walströmiä vaikka ei sekään kaikkea selitä...
Ja todella ku joku keksisi unien videoinnin. Välillä tuntuu , että on niin villejä seikkailu unia, että ne päihittää parhaatkin leffat.
Eva on ihq ja aina mun mielessä.
Kiitos artikkelista ;)
Lähetä kommentti