sunnuntai, kesäkuuta 03, 2007

yöelämää

Olen tehnyt huomion. Miehet välttelevät öiden nukumista kansani. Myönnän miehet välttelevät minua mutenkin. Mutta jos kerrankin saan jonkun huijattua pitempään tuttavuuteen kanssani, se on yksi yö korkeintaan ja sen jälken meillä onkin vain päivätreffejä.
Ihmettelin asiaa ja tein tieteelistä tutkimusta.
Perjantai-lauantai yö:

23.05 Menen nukkumaan
23.10 kissat hyppäävät sänkyyn kanssani, läski nukkuu selkäni päällä.
23.30 Pissahätä
00.06 jano
00.30 Ulkoa kuuluu ääniä, hiivin katsomaan. Ulkona ei ole mitään.
00.53 toinen kissa on potalla, peittää tuotoksi raapimalla seinää. Haju leviää.
01.45 potkin peiton pois päältäni, kuuma. Laitan tuulettimen päälle
02.30 sammutan tuulettimen
04.26 Kissat tulevat taas sänkyyn.
04.28 toinen kissosista leipoo reitäni kynsillään, tunnen veren valuvan.
05.36 Olen onnistunut saamaan peiton pois pussilakanan sisältä, nukun sotkeutuneena peittoon.
09.15 Herään siihen, että kissat naukuvat, kävelevät pälläni ja tuijottavat. Haluavat ruokaa.

Lauantai-sunnuntai yö

22.05 Nukkumaan
22.10 yskittää, pyöritän tyynyn palloksi pääni alle.
22.30 kissat tulevat sänkyyn.
01.32 Herään, olen pyörittänyt aluslakanan ympärilleni. Kuuma, tuletin.
02.00 Kylmä, tuuletin.
02.45 Herään huutaen rumia sanoja, olen nähnyt perhepainajaista.
03.55 Nukun sängyssä poikittain, tyynylläni nukkuu kissa.
05.00 Herään vaatekaapin edestä, ladon vaatteita käsilleni, en tiedä miksi. Menen takaisin nukkumaan
05.47 Pissahätä, sen jälkeen jano
06.24 potkaisen seinää unissani, jalkan sattuu.
06.36 Huitaisen nyrkillä seinää, käteen sattuu.
07.15 Olen vahingosa raapaissut nenänpäätäni, tyyny on veressä.
10.15 Kissat nukkuu, yhä vielä. Herään, en millään jaksaisi nousta.
Aamulla pitää saada kahvia, enkä pysty sosiaaliseen elämään kahteen ensimmäiseen tuntiin.

Tässä tutkimukseni tulos. En yhä vieläkään ymmärrä.

Homssu

Ei kommentteja: