Haaste

Aurinko ja kuu, heitti minua haasteella.


Siinä piti avata neljäs albumi, jossa säilyttää kuvia ja albumista, neljäs kuva ja selittää se.


Koska minun albumit ovat täysin epäjärjestyksessä, oli tulos tämä.

Juu, se olen minä, suhteellisen pienenä. Olisinko joku kuukauden ikäinen. Vaatiiko tämä kuva selittämistä...

Kiitos haasteesta, mutta teen poikkeuksen, enkä haasta muita, mutta jos joku haluaa saa osallistua.

Muuten olo on ollut tosi väsynyt. Eilen olin vierailulla ihanien ihmisten luona, yksi niistä ihmisistä oli kovin pieni ja se on niin ihana. Kyllä lapset on kivoja, kun ne ei ole omia.

istuin terapiassa taas tänään ja puhuin tästä.
Kun en oikein jaksa enää. En jaksa elämää. Olen niin kovin väsynyt. Pitämään elämääni pystyssä. kun aina vaan tuntee nousevan seinä vastaan, esim, tuo kela. Tuntuu, että tästä ei tule mitään ja olen valmis luovuttamaan.

Sairaslomakin ahdistaa, tuntuu kuin olisin luovuttanut, väsynyt taas.
Pelottaa, että tämä menee koko ajan alas ja kovaa. Jos tämä ei parane, jos menen koko ajan huonompaan ja huonompaan. En jaksa töissä, saan potkut, menentän kotini, jään asunnottomaksi, minusta tulee syrjäytynyt alkoholisti ja muutan asumaan puistonpenkille.

Minulle se on todellinen uhkakuva, vaikka se saattaa kuulostaa erittäin naurettavalta.

Mutta nojaan siihen, mitä terapeuttini sanoi, hänen mielestään, ammattilaisena ja ulkopuolisena ollaan oikeasti hyvässä tilanteessa. Pakonomainen elämänhallintani alkaa murtumaan ja rupean tunnustamaan, etten jaksakaan. Alan luopua siitä, että asiat on tehtävä, vaikka pää kainalossa. Ja se herättää henkiin nämä tunteet, jotka ovat minussa aina asuneet.

Ymmärsikö joku, ei se mitään.

Minä kun en jaksa millään, pitää itseäni pystyssä ja koossa.
Terapeuttin sanoi, että elämä kantaa. Minä en siihen luota.
Jos en minä kanna, niin kaikki hajoaa.
ja kun minä olen niin väsynyt.