Olen jossain aikaisemmassa postauksessani viitannut elokuvaan Perhosvaikutus-director`s cut.
Siinä on nuor mies, joka pystyy vanhojen päiväkirjojensa kautta palaamaan menneisyyteensä ja siellä hän yrittää muuttaa asioita, niin että nykyhetkessä kaikilla olisi paremmin.
Hän aina muuttaa jonkun pienen teon käytöksellään ja aina palatessaan nykyisyyteen huomaa, ettei homma toimikaan.
Lopulta vastaus kaikkeen on se, että tämän pojan ei olisi koskaan pitänyt syntyä.
Niinpä hän vanhan synnytysvideon kautta palaa äitinsä kohtuun ja hirttää itsensä napanuoraan. Sitten tulee kuva nykyisyydestä, jossa kaikilla tämän pojan läheisillä kaikki on hyvin.
Tämän pojan ei olisi siis koskaan kuulunut syntyä.
Entä jos se on totta minunkn kohdalla, jos minä en koskaan ole kuulunut tähän maailmaan.
Aika todella moni olisi varmaan säästynyt suruilta ja vaikeuksilta, jos minua ei olisi.
Minä en voi millään antaa anteeksi sitä itselleni.
Sitä että olemassaolon on tuottanut surua ja murhetta ihmisille.
Ainoa asia mikä oikeuttaa olemassaoloni, kun tämä virhe nyt kerran on tapahtunut, on se että yrtän edes parhaani. Annan kaikkeni ja yritän sillä pyhittää sen pahan, jota olen mukanani tuonut.
Sitten en jaksakaan, en osaa, en pysty. Silloin en voi millään oikeuttaa olemassaoloani.
Minä en saa levätä, ennenkuin olen tehnyt kakkeni, hyvittänyt virheen.
Jos tästä, joku saa kiinni, jos nyt joku ymmärtää, mitä on olla vaikeasti masentunut.
Ei minussa ole mitään hyvää. Minulla ei ole oikeutta olla.
Jos olenkin maailmankaikkeuden virhe, moka, ja armollisesti saan täällä kuitenkin olla, sitten kehtaan vielä valittaa.
Ei mussa mitään hyvää oo.
6 kommenttia:
Itsestäni tuntuu myös, että en rakasta itseäni niin paljon, että voisin olla täällä, ellei joku muu ulkopuolinen minua rakasta ja kannattele. Ja jos olen paha tai käyttäytynyt huonosti, silloinhan muut eivät hyväksy minua. Kova syyllisyys kun olen kaatanut oman pahan oloni toisten päälle. En tiedä tulenko koskaan pystymään niitä hyvittämään. Pyydän tekojani anteeksi, muilta ja itseltäni, en tiedä saanko anteeksi. Olen ymmärtänyt, että armo tarkoittaa anteeksi saamista ilman ehtoja, ilman hyvittämistä, kun ihminen katuu ja pyytää anteeksi. Se on ainoa toivoni. Se on minun valoni. Ja usko siihen, että tulevaisuudessa voin tehdä hyvää itselleni ja muille.
Tv. Matleena
Onneksi kukaan meistä ei ole virhe. Onneksi on ihanaa että, just sä, epätasajalka, olet olemassa. Minä iloitsen sinusta!
Voi sinnuu...
Toivon, että saat voimaa kestää ja uskon sen päivän tulevan jolloin iloitset siitä, että olet juuri sinä
sellaisena kuin olet.
t.Leena ja
karvapojiltani sinulle ja muille muruille lämpimät hyrinät
Elokuva oli jonkun mielikuvitusta..
...eli todellisuudessa asiat eivät mene noin. Sinä olet tärkeä.
Esimerkiksi samojen asioiden kanssa kamppailevalle tämä sinun blogisi voi olla tärkeä vertaistuki. Kaikki eivät uskalla kertoa omasta masennuksestaan toisille, mutta heitä voi autta tieto siitä, ettei se ole tavatonta. Sen sairauden kanssa on vaikea elää, mutta on olemassa monia, jotka ovat myös parantuneet.
Sinulla on nyt sairaus, mutta sinä et ole sairaus.
Olet nyt tärkeä ja olet erityinen. Maailmassa ei ole toista sinua. Kissoillesi olet aivan varmasti se maailman tärkein ihminen. Kuten minä olen koirilleni.
Nipa
Ei tarvitse ollakaan mitään hyvää ja oikeata. Olemassaolo riittää. Että olet. Mä tiedän että sä selviät, mulla on ollut ihan sama juttu ja se menee ohi. Suosittelen sulle kirjaa, Andrew Solomon: Keskipäivän demoni-masennuksen atlas :)
Kiitos kaikille lohduttavista ja ymmärtävistä viesteistänne.
Kiitos!
Lähetä kommentti