Kuvitelkaapa;
Jokaiselle annetaan asunto, toislle huonompi tosille parempi.
Syystä tai toisesta sinun asuntosi on aivan kamalassa kunnossa, tapetit ovat likaiset ja repsottaa, lattia on pelkkää betonia, hajusta päätellen jossain on kosteutta ja hometta. Ikkuna luukut vinksottaa ja se vähä mikä näkyy on ripulin väristä. Voitte itse mielessänne kuvitella lisää...
No tämä on sinun asuntosi, siinä on elettävä. Koska et ymmärrä, että tämä rumuus ei ole normaalia, etkä osaa remontoida, niin päätät peittää kaiken ruman. Ostat kauniita huonekaluja, värikkäitä mattoja, kauniita verhoja ja paljon ilmanraikastetta.
Likasuus ja kamaluus on hyvin peitetty, huomio kiinnittyy vain kauniisiin kalusteisiin. Vieraatkin näkevät vain ne, eivät likaa ja hometta.
Eräänä päivänä kutenkin ovikello soi, siellä on pari raavasta miestä, jotka ilmoittavat sinulle, että homma loppui nyt, jos meinaat elää tässä talossa lopun elämäsi se on remontoitava, home on vaarallista terveydelle.
Ai niin, ja se remppa on tehtävä itse.
Miehet kantavat suureen kuorma-autoonsa kaikki kauniit asiat talostasi. Niin, että lopulta on jäljellä vain likainen ja haiseva ja erittäin tyhjä talo. saat kuitenkin parin neuvonantajan numeron, jotka neuvovat tarpeen vaatiessa.
Sinä sitä sitten ollaan. Yksin, rumassa talossa. Näin siellä ei voi elää ja muuttaa ei voi.
Sinun on remontoitava se.
Itse.
Kakki, jotka ovat joskus remontoineet tietävät mitä se on. Ei se ole kivaa lallattelua. Vaan hermoja riipivää puuhaa, jossa epätoivo iskee usein. Likaa, roskaa, keskeneräistä, kamalaa.
Ja siinä sitä ollaan, alan remontoimaan. Ei ole enää muutakaan vaihtoehtoa.
Siinä minä olen nyt. Minä remontoin. Epätoivoa, masennusta, itkua ja hammastenkiristystä, parempia päiviä, huonompia päivä. Olet jo aikeissa luovuttaa, kun joku sisun palanen muistuttaa olemassa olostaan. Parkuen ja kiroillen, huutaen ja väsyneenä, revitään puretaan, remontoidaan.
Ihan itse. Tietämättä, mitä seuraavaksi.
Ei ole kivaa, mutta paluuta ei ole. Ja jos tämä onnistuu, saavat kaunit huonekalut, kauniit seinät ympärilleen. Tai sitten ei.
4 kommenttia:
Olipa hieno vertauskuva!
Loistava!
Hyvin kirjoitettu...koskettava ja valoittava.
Tajusin taas paljon lisää...
Niin ja kaikessa rankkuudessaan tarinassa löytyi myös toivo ja halu.Huomasitkohan sitä itsekkään?
Todella hyvä vertauskuva! Tuota se juuri on, masennus ja oman sisimpänsä korjaaminen. Itkin kun luin..
Kiitos molemmille!
Lähetä kommentti