Linnanjuhlat

Itsenäisyyspäivä on yksi niistä harvoista juhlapyhistä, joista pidän. Ei mitään paineita joita sen viettämiseen liittyy.
Ainoa pyhäasia on linnanjuhlat. Ne on katsottava, aivan joka vuosi. Se on perinne. Ainoa perinne. Okei, valehtelen, joulurauhanjulistus on toinen. Siinä se sitten olikin. Minun perinteet.
Mutta, palatkaamme itsenäisyyspäivään. Se alkoi oikeastaan jo eilen. Kävin kaupassa ryytyneenä, olin tulossa kassin kanssa kotiin kun alkoi kulua jumalatonta jytinää. Ihmiset pysähtyivät kadulle ja minä toki mukana. Siinä sitä sitten seisottiin, tihkusateessa kauppakassi kädessä ja tuijotettiin taivaalle. Oli hieno ilotulitus.

Kivoja nämä yksittäiset pyhät keskellä viikkoa. Ei mitään paineita. Tämä aamu oli taas ihanan pitkä, sai rauhassa tuijottaa aamulla leffoja ja ryystää vihreää teetä.
Ja illalla linnanjuhlat, menen villiksen luo niitä katsomaan. Kuulemma myös juustoa ja viiniä tarjola, nam!
Mutta, ne linnanjuhlat. Sitä pukuloistoa. Vain suomalainen nainen kykenee tähän, hiukset laitettu, puku vimpan pälle ja meikit ojossa ja kas ryhdistä ja puvun kantamisesta ei tietoakaan.
Laahaudutaan kun olisi verkkarit ja lenkkarit jalassa. ilme on kuin suoraan sanottuna persuksiin ammutulla karhulla. Kuka tulee millaisessakin kauhtanassa. Se on kuulkaa jännää katsottavaa. Kyllähän kuka tahansa jaksaa seurata jonottavia kättelijöitä tuntitolkulla. Kuinka ihana on arvostella ihmisiä, heidän pukeutumistaan ja meikkiään kun itse on niin perhanan täydellinen.
Mutta siinä on sitä jotain, silti.
Tässä suomen "linnanjuhlissa" ei sinänsä loppupeleissä ole mitään glamouria. Ne jatkothan kuulemma vasta on jotain. Siellähän oikeasti nähdään kuka on kenenkin kanssa. Huomenna saamme lehdistä lukea parhaat mokat ja onnistumiset.
Ihanaa, että me tavikset saamme edes kerran vuodessa katsella telkkarissa, tuntien ajan, niiden merkityksellisten ihmisten ihanaa elämää ;)

Tietysti minullahan oli suunnitelma, mutta se meni sitten mönkään. Eikä se ollut minun vika. Se suunnitelma meni lyhykäisyydessään näin: Kun Sauli Niinistö oli presidenttiehdokkaana, oli minulla vakaa aikomus pokata mies itselleni. Ruveta presidentin vaimoksi, tarviiko tähän enenmpää sanoa. Myönnettäköön, että se mies on minua jonkin verran vanhempi, mutta onhan hänellä kaksi poikaa.
Onneksi en onnistunut miestä sen enempää koukkuun saamaan, kun meni ja hävisi vaalit.Ei siitä sitten enää mitään iloa olisi ollut.
Presidentin rouvana pukuni olisivat toki olleet, joko mustaa nahkaa tai mustaa pitsiä. Tatuoinnit ja lävistykset kauniisti näkyen. Kyllähän nuo ammattilaiset saavat vetävän pakkauksen kenenstä tahansa ;)

Aina on hyvä olla edes jonkinlaisia tulevaisuuden suunnitelmia!