Sairaalareissu

Niinhän siinä sitten kävi, kakkossisko joutui uudestaan sairaalaan tänään. Tiputukseen, oksentanut liikaa... Kun ei eilen jäänyt seurantaan niin näinhän tässä kävi. Kun tieto, että yöksi joutui jäämään tuli, toki minä ja ykkössisko lähdettiin potilasta katsomaan. Töiden jälkeen treffattiin ja nokka kohti meilahtea, korvaklinikalle...
En pidä sairaaloista, niiden kolkkoudesta ja hajusta. En pidä sairaaloiden hajusta, valkoisista vaatteista, tossujen läpsytyksestä lattiaa vasten.
Siellä se potilas makasi sairaalan sängyssä. En pidä sairaalan sängyistä, ne ovat kovia ja kapeita. peitot on ohuita ja siten ne laidat ja se yöpöytä. Argh!
Ja se kohokohta, minä kestän mitä vaan... kuulkaa mene neulat, oksennukset, veret, kaikki,
mutta siskolla oli tippa kädessään. Siis kanyyli tungettu kämmenselkään ja siitä lähti muoviletku, joka johti pulloon, josta tuli nestettä. Kaikki, jotka edes sairaalasarjoja ovat joskus katsoneet, tietävät mistä puhun.
Niitä minä en kestä. Trumoja.
Se kanyyli kädessä on aivan liikaa. Jos joku yrittää edes lähestyä minua tippa kanyylin kanssa, alan huutaa kirkua, potkia ja purra. Ja jos sellainen käteen tungetaan, kyllä taju lähtee. ( anteeksi kaikki väärät sanat, joita käytän...)
Sitten tuli se sairaanhoitaja, joka katsoi, että tiputusta oli mennyt tarpeeksi, irroitti se letkun ja laittoi sellaisen korkin siihen kanyyliin. En voinut edes katsoa.
sitten kakkossiskon toinen käsi oli ihan mustelmalla, kun sitäkin oli ronkittu, löytämättä suoniyhteyttä. Hyi sinä inhottava ihminen, jonka sen teit.

Sinne se hiukan paremmin voiva kakkossisko jäin makaamaan, kun ykkösen kanssa lähdettiin. Melkein tunti siinä potilasta viihdytettiin, vietiin tuliaisiksi pehmopupu. Kun ei oikein muutakaan voinut. Onneksi minulla oli laukussa mustaherukkapastilleja ( sugar free, ei jatkuvaa happohyökkäystä), joita kakkossisko pystyi imeskelemään, saadakseen pahan maun suustaan pois.
Oli kamalaa jättää sisko sairaalaan yötä vasten, vaikka se on jo aikuinen ja tiesin, että mies oli tulossa illaksi katsomaan häntä. Yöt sairaaloissa ovat kamalia. Se kamala sänky, josta jo mainitsin. Oudot äänet. Kun juuri olet saanut unta kurkkaa yökkö huoneeseen ja taas heräät. Yksinäisyys.
Aamulla tullaan kolistelemaan aamupalakärryjä, sen kamaan hajun kera...
Ei minulla ei ole mitän hoitohenkilökuntaa vastaan, vaan sairaaloita.

No tietysti kovasti haastattelin yön tapahtumista, mutta sisko tunnusti olleensa niin huonossa jamassa, että ei paljon ambulansseja nähnyt... mutta ei ne kuulemma ollut komeita, ja oksennusta kuulemma oli vähän kaikkialla. Mutta hei, jätkä pääsi ambulanssinkyytiin.

Parane pian rakas sisko! Tämä kirjoitus on omistettu sinulle!
Läheisen sairaalassaolo kamalien oireiden vuoksi saa minut herkemmäksi kuin koskan kuvittelin... Hävettää tunnustaa.

-H-