kerroinko, että meitsi on ruvennut aivan himmeksi feministiksi. Juu-u, ulkonäöstä viis, en ala miellyttää toisia, olen nainen ja ylpeä siitä, olen ylpeä vartalostani ja tyylistäni juuri sellaisena kuin olen ja on.
Juu-u. Feministi, isolla äffällä. Kukaan mies ei minun elämää määrää, teen juuri niinkuin haluan, minun elämäni. Minun!
Ja sitten se tapahtui. SE tapahtui. Tuli takapakkia, kaikki hienot päätökset ikkunasta ulos ja hirveä morkkis ja kompleksi.
Kaikki alkoi viattomasti, niinkuin se aina alkaa. Meillä oli tyttöjen saunailta, okei oli siellä yksi mies, mutta sitä ei lasketa. Siinä sitä oltiin, lankesin. ehkä hiukan alkoholin ja alastomien naisvartaloiden vaikutuksesta kompleksoiduin. Minä olen lihava ja ruma. Mä en koskaan saa miestä. ( Huom! kaikki muut saunassa olijat olivat pariutuneita). Mun on pakko alkaa laihduttamaan ja kasvattamaan pitkää tukkaa. Kaikki on pilalla ja mä olen kamala.
Juu-u, siinä lensi minun uudenalun suuret feministiset luennot ikkunasta ulos, nopeammin kuin kerkeän karkoittaa miehen luotani.
Muilla on yleensä krapula, alkoholista johtuen, minulla on krapula takapakistani johtuen. Luovuttamista.
Olen pettynyt itseeni, palasin liian nopeasti vanhoihin ajatusmalleihini. rupesin taas muiden riepottelemaksi epävarmaksi läskirumaksi. Ja huom, lihavuudesta tai rumuudesta tai sinkkuudesta ei ollut koko iltana mitään puhetta. Ei mitään!
Toisaalta yritän lievittää krapulaista tuskaani, ajattelemalla kuinka lahjakas olen lukemaan ajatuksia rivien välistä, joita ei edes ole olemassa. Niin, sitten ihmettelemme, miksi osaan hukata miehen alle kymmenessä sekunnissa, eikä kukaan enää edes halua vastata tekstiviesteihin...
Kerään itseni ja alan mantrata itselleni uudenelämäni feministisiä aatteita. Onneksi kävin ostamassa suklaalevyn, se helpottaa edes vähän.
Elämme siis murroksen aikaa, minä ja kissani. Takapakkeihin on totuttava, mutta rakkaani, vielä nousen tuhkasta, kuin fenix-lintu.
:) Rakkaudella Homssulipomssulipompompom
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti