perjantaina, huhtikuuta 04, 2008

salatut elämät

Tunnustan katson salkkarit aina kun vain on mahdollisuus, eli melkein joka päivä. Olen koukussa tuohon hienoon sarjaan.
Se sarja on oikeasti hieno. Sen henkilöhahmot ovat hienoja, jopa herkullisia. Se on paljon hienompi kuin kauniit ja rohkeat, jossa kaikki ovat sukua. Tässä ohjelmassa sentään on ihmisiä, jotka eivät kaikki ole sukua toisilleen.
Miettikää nyt kuinka hienoa, kun asuu niinkin eläväisessä kerrostalossa, koskaan ei tarvitse ulkopuolisia ystäviä, sukulaisia, eikä edes tarvitse miettiä työpaikkaa. Työpaikkoja kun on rajoitetusti, on talotaikurit, stellans, happy homes ja kentauri ( ent. barbaari). Oli kyllä snow teamkin, mutta Elina myi sen jollekin ulkopuoliselle ja kaikki sen työntekijät siirtyivät Ossin happy homes-firmaan töihin.
Ihmisillä tässä ohjelmassa on rautainen mielenterveys, Eerokin on jo kidnapattu ja uhattu tappaa kahdesti ja jätkä sen kun porskuttaa. Paulalla on yksi lapsi kuollut, mies on häntä pettänyt, hän on pettänyt psykopaatin kanssa, jonka kiusauksen kohteeksi hän joutui, sitten häneltä kuoli lapsi sen seurauksena hän kyllä sekosi ja joutui hetkeksi parantolaan, sitten hän joutuikin syytteeseen murhasta, syytteet raukesivat ja normaali ja mukava elämä jatkuu.

Kuinka ihanaa onkaan tekstailla, sarjan aikan sen tapahtumista, hyvän kaverin kanssa.

Siinä vain pari esimerkkiä. Kuinka ihanaa ja yhteisöllistä, kaikki naapurit tuntevat toisensa ja seurustelevat toistensa kanssa. Aina kun asiat on huonosti eikun naapurin ovikelloa piputtamaan. Niin, ehkä minunkin talo on sellainen en ole vain vielä sitä tajunnut. Pitää ruveta enenmmän vakoilemaan naapureita, harmi vain, että minulla ei ole ovisilmää, eikä ikkunoista oikein näe. Eikun sokeria lainaamaan ja seinien viereen kuuntelemaan...

Toinen suosikkini on ultimate fighter, joka tulee JIMiltä. Siinä kasa miehiä ottaa mitaa toisistaan kuka on paras ultimate fighter. Formaatti on aika samanlainen kuin esim. huippumalli haussa. Laitetaan kundit saman katon alle asumaan ja seurataan kilpailuja. Hirveän paljon viihdyttävämpi kuin esim. naisten touhut. Nämä tappelevat ja tekevät piinallisia jäyniä toisilleen. Uhkuvat intoa tappaa toisensa ja kehässä ovat valmiita kaikkeen. Siinä on meininkiä.

Ah, televisiosta tulee niin paljon hyviä ohjelmia, varsinkin JIMiltä, lian vähän mainostettu kanava. Ja MTV:ltä tulee iltasin hyviä ohjelmia mm. E!entertaiment, south park, viva la bam, dirty sanzech, pimp my ride, punk´d....
Eilen muuten tuli maikkarilta luukusta lukaali, se oli ihan kunkku jakso. Tyttö, jonka kämppä rempattiin, pettyi ja inhosi tulosta yli kaiken. Se oli viihdettä. Ja Sub tv:n jo loppunut ohjelma nolot taudit, se oli hieno.

Katsoka ihmiset televisiota, voisi sitä huonomminkin aikansa viettää.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Parasta Salkkareissa on tietenkin aina välillä ilmestyvät Hessin ambulanssit ja hyvinkin tutut sairaankuljettajat. ;-)

Anni kirjoitti...

Olin jo aivan unohtanut, sen punatukkaisen ambulanssinaisen...
;)

Anonyymi kirjoitti...

Vanha ystäväni, Vihdissä töissä... :-)