sunnuntaina, huhtikuuta 27, 2008

uinu, uinu, lemmikkini

Tuossa yhdessä vastauksessa ohimennen kerroin oravan hautajaisista.
Kerronpa nyt koko tarinan hiukan yksityikohtaisemmin.

Olin kolmisen vuotta sitten viettämässä lomaviikkoa meidän kesämökillä. Kesämökkimme on aika keskellä ei mitään, tai ainakaan sinne ei pääse ellei tiedä mihin on menossa. Maatilan pihalta lähtee sellainen kärrypolku, mitä pitkin körötellään ja sitten tullaan perille. Tie vielä kaiken lisäksi johtaa alas rantaan ja itse mökki on portaikon takana rinteessä.
Talo on muistaakseni 30-luvulla rakennettu täysihirsi talo. Edesmenneen ukkini isä on sen rakentanut. Joka myös muuten kuoli samaisessa paikassa pirtin pöydän ääreen.
Paikassa on sähkö ja kylmä vesi tulee sisälle.
Alhaalla rannassa on ihana puusauna ja iso vesipata missä saa lämmitettyä pesuvettä.
Fakta on myös se, että jos mökki syttyisi palamaan, ei siinä voisi oikein muuta kuin katsella. Sillä pelastuslaitoksella saattaisi hetki kestää ennenkuin löytäisi paikalle ja se tie ei ole ehkä suunniteltu paloautoille...

No niin, olin siis mökillä istumassa, omassa rauhassani. Ei ihmisiä missään. Oravia, tikkoja ja muita tipuja seuranani. ;)
Oravia oli kamalasti, kesyjä ja tottuneita siihen, että niitä ruokittiin. Siinä terassilla kanssani ne viettivät päiväänsä.
Muuten oli hieno ilma, joskus öisin satoi.
Räystäiden päässä maassa oli isot tynnyrit joihin vesi kerääntyi. Päivänä eräänä menin kastelukannun kera hakemaan tynnyristä vettä ja siellä se kellui, kuollut orava. Se oli mennyt juomaan tynnyristä ja pudonnut, eikä ollut päässyt enää pois.
Myönnetään, kauhistuin. Kastelukannu tippui maahan ja siirryin terassinportaille hengittämään. Vaihtoehtoja ei ollut paljoa. Olin yksin mökillä, vielä ainakin viikon. Oravaa ei voinut jättää sinne, (kaikki voivat kuvitella mitä sille tapahtuu, kun se kelluu vedessä tarpeeksi kauan) joten eipä muuta kuin haudankaivuu hommiin. Kaivoin leikkimökin taakse kuopan. Sen jälkeen tynnyrin luo, kalastin oravan isolla lapiolla ja arvokkaasti kuljetin sen hautapaikalle. Laskin oravan haudanlepoon. Kasasin kamalasti maata päälle. Hautakiven laitoin kanssa( ilman tekstiä tosin)
Lauloin maan korvessa kulkevi lapsosen tie ja lausuin isä meidän rukouksen. Laskin myös haudalle kukkasia.
Arvokkaat hautajaiset siis.

Meidän perheessä on aina ollut tärkeää haudata kaikki lemikit ja eläimet muutenkin arvokkaasti.
Kaikki taistelukalani olen myös viimevuosina haudannut arvokkain menoin. ( minusta piti tula aikoinaan pappi).
Se on mielestäni ensiarvoisen tärkeää. Lapsillekin, se on osa surunkäsittelyä.

Mutta haudatessa eläimiäkin pitää muistaa, että... Idon´t wanna be bury, in a petcemetery, I don´t want to live my life again.... (ja kaikki hiljaa kirjoitusvirheistä)

5 kommenttia:

Wäiski kirjoitti...

Jotenkin otsikon lukeminen sai niskavillani pystyyn.....
(Mahdollisesti S. Kingin samanniminen kirja/elokuvalla oli osuutta asiaan)

Itse aiheeseen ei oikeastaan ole mitään kommenttia (sorry) paitsi tietysti tuosta Englannista mistä ei saanut puhua :-D

homssu kirjoitti...

Niin, kommentoi nyt vaan kylmästi, se oli täysin ulkomuistista kirjoitettu, ja ruotsini on vahvempi kuin englantini..
Ja vetoan sitäpaitsi siihen, että minulla on diagnoosi ja sain älykkyystestissä taas yli keskitason tuloksen...
Minä olen siis fiksu kaikesta huolimatta...

Wäiski kirjoitti...

Hmmmm... Mihinköhän se ensinkirjoitettu vastaus hävisi.....(Ehkä se on jossakin bittitaivaassa).

Yritetään uudestaan.

Lainaus:
Niin, kommentoi nyt vaan kylmästi, se oli täysin ulkomuistista kirjoitettu, ja ruotsini on vahvempi kuin englantini..

Ei ollut mitenkään tarkoitus loukata tai halveerata.
Tässä on yksi syy, miksi en nettimaailmasta hirveästi pidä. Täällä on liian helppo kirjoittaa väärin. Hymiöt eivät riitä korvaamaan ihmisen kasvon/kehonkieltä ja siksi tulee helposti väärinymmärryksiä.

Minulla Ruotsi on peruskoulun jälkeen jäänyt täysin unholaan, joten ei ole varaa retostella kenenkään kielitaidosta.

Joten siis, nöyrimmät anteeksipyyntöni mielipahan aiheuttamisesta.

Homssu kirjoitti...

Jatkan edelleen samaa asiaa, ei minnuu niin vaan loukata.. se on se kieroutunut huumorintaju ja se diagnoosi.
Itsehän olen täysin syyntakeeton ;)
Muista, että elämäni koostuu kissoista ja ankoista.
Ja tuntemattomista joiden kanssa keskustelen muiden ja omassa blogissani. Se on mukavaa!
:):):):):):):)

Wäiski kirjoitti...

Jatketaan siis kieroutuneen maailman analysointia kieroutuneella huumorilla ;-)